Trokeenomaista

Miehen mitta mittumaari
naisen tuuma onnenlaari

Joskus sitten vaarinsaari

Sitä ennen sateenkaari

kumpaiseenkin päähän

-

Kalevalan päivän aattona

Katso, kurja, kalenteriin,
muista, miesi, mennehiä,
ettei ilo ilmaan käänny,
päivä paisteesta peräänny.
Anna auvolles antimia,
onneen oikea osoite

-

Bunuelin koira

Mustavalkoinen filmi kelaa
samaa kohtausta
    - räps räps -
    raina rohisee

Silmä tuijottaa kipeästi
suu on auki
kuvan laidasta laitaan

En kuule vuorosanoja
osaan ulkoa kaavan
monologi halkoo minut
vajoan keskelle pimeää
itseäni

Poikki, poikki! vaikeroin

Lapsenkasvoinen koneenkäyttäjä
antaa ymmärtää,
että seuraava näytös on jo merkitty kalenteriin

Jäähyväisnäytös,
toivon

Paluumatkalla

(Hänelle, jonka jätin lopullisesti taakseni)

Olen nöyryytetty,
kun tarjoan tukea
sille, joka ei sitä tarvitse,
minulta ainakaan.

Kun tarjoan tukea,
luulen olevani oikeassa.
Minulta ainakaan
ei puutu uskallusta.

Luulen olevani oikeassa,
tahdon pelkkää hyvää,
ei puutu uskallusta,
olen röyhkeä.

Tahdon pelkkää hyvää
sille, joka ei sitä tarvitse.
Olen röyhkeä.
Olen nöyryytetty.


-

(vanhan kalenterin sivulta löytynyt)

Taivaan ikävä

pää painaa
mielen maahan

painovoima kääntää
varpaat kohti taivasta

kolhin nilkan pilven reunaan
tunnen säteilyn ytimissäni

läpivalaistun
ajatukset heittääntyvät häränpyllylleen

Toivotta en...

alas katsoessa
tuntuu tummalta
toipunenko
tainnunko tyystin

tuntuu tummalta
pohja katoaa
tainnunko tyystin
ilon ohimarssiin

pohja katoaa
taivas kohoaa
ilon ohimarssiin
tavoittamattomiin

taivas kohoaa
toipunenko
tavoittamattomiin
alas katsoessa

-

Voipunut

väsyneestä reiästä
valun tyhjiin

vettynyt mytty
huokuu halua

sydämellisesti
vajaaksi jäänyt

-

Hailuoto

itku tuhertaa tämän maanantain
raakun harmaata ikävääni
keskelle merta

en tahdo ymmärtää

haikean surullista kieltä sisälläni

se ei sovi minuun

loiskutan aallot
laineiksi
niiden palata
itseni kokoisina

-

Koskaan, ei koskaan

'Koskaan. ei koskaan'
hetken huumassa nurisen,
kiittämättömyyttäni
itsesääliä sisuksissani.

Hetken huumassa nurisen
nöyrtymättä elämän edessä
itsesääliä sisuksissani,
valitan ja vaadin lisää.

Nöyrtymättä elämän edessä
saatan jäädä vaille onnen osaa.
Valitan ja vaadin lisää,
vaikka elämään ei voi liikaa luottaa.

Saatan jäädä vaille onnen osaa
kiittämättömyyttäni,
vaikka elämään ei voi liikaa luottaa
koskaan, ei koskaan.

Lohdutun kuvasta

                                                            

aloillaan kalliolla
koko tämä aika 

paistan makkaraa nokiseksi

huuhtelen suun viinikuohuin

laskeudun pehmeälle kivelle

katsastan ohilipuvat pilvet

tunnen joka tuulen huminan

vesi kehystää

suudelman
viipyilevän valon