Kuu,
runoraukkojen hopeainen lähde,
merimatkojen ulottumaton kohde
Kuu, emoni,
levittää siipensä
katsoo kaukaa
hyräilee
Silitän veden pintaa
kämmeneeni tarttuu sanoja
suojatakseen minun suruni,
kalleimpani
Kuuemo lepyttää
otsalle kuluneet kaipuun arvet
solisluideni sortuneet siivenjuuret
kauhusta kirskuvat kupeeni
Kuu ja minä
me yksin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti