Yörunopiknikistä se alkoi

Mistä löytyisi pimiö?
Minä pimisen jo.
Minun ääreni ovat raukkamaisesti rajoilla.
Onko ö vasta seuraavan muhkuran takana?
En näe sitä,
aasta ja alusta puhumattakaan.
Aurinko tuijottaa minua
kuin Ö.Y. Lätti.
Kun pistän sen suuhuni,
johan sain,
ikioman pimiön.
-

Pelkään pystyssä pysyviä kuusia
Pelkään polusta erkanevaa toista polkua
Pelkään päistikkaa,
ja tikkalikkaa, vaikkei sitä taida ollakaan.
Pelkään banaanin banalisoituvan panaaniksi.
      Sitähän voisi luulla italialaiseksi.
Pelkään italialaista aksenttia,
kun se kuuluu korvan juuressa.
Pelkään puolikkaita,
pistorasioiden puuttumista,
vasemman jalan puutumista, ja oikean.
Sen jonka varassa tahdon seisoa ja kurkottaa
pelotta.
Päin sitä.
-

Maammo maan matonen
luuli kuulevansa kauniin kiitoksen,
mutta e-hei.
Ruohonleikkurin kahvoissa roikkuva epeli
huikkasi vastaan: He-hei!
Eikä aikaakaan, kun
RIKSRAKS SIKSSAKS
maammon kiharapää ihan paljaana ällöttää.
Milloin taatto tulee ja tekee tästä selvää?
Maammo taivaan iloihin lennähtää.
Uskonko tätä?
Onko tämä sitä elämää?
-

Kerran eräällä vaaralla
tuskaisen tien haaralla
kukki bakteeri.
Sen vieressä kapsutti sihteeri
tarkoituksenaan kuvitella
pateettinen trilleri.
Kansallista kikatusta kerääntyi päälaelle.
Nurkan takana vilahti hilleri.
Ja mainitsinko?!
Alussa oli Koli.