Kiilaan ajatuksia eteenpäin.
Valokuvien kasa kaataa taaksepäin.
Missä on carpe diem?
Eikö tämän pitänyt olla tässä ja nyt?
Muuta ei ole.
Tänään elämä on soveliainta.
Se ei itketä yhtään.
Takaa kuuluva kaiut,
eteen kuvastuva karuus saattaa itkettääkin.
Suunnatonta iloa kantavat
niska, hartiat ja kantapäät.
_
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti