Leo makasi silmät kiinni
arkussa
keskellä kirkon lattiaa.
En tuntenut häntä enää:
hän ei ollut läsnä,
ryhdikkäänä, nöyränä, ilahtuneena,
vierellä
niinkuin ennen.
Poissa oli hymy,
jolla Leo sanoi enemmän kuin ne tuhat sanaa
- se oli siirtynyt viimeisille matkoilleen
meidän sydämiimme.
Kukkaseppeleessä paloi vielä liekki.
Leo
enkeli ennen aikojaan,
ajallaan,
aikansa jälkeen
meille,
lähellään viivähtäneille
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti