virittelen verkkoja
värisen sokkeloisissa sanatarhoissa
totuuksien takahuoneissa
sanon sanoitta
kuin soittelisin lyyraa
tuntematta nuottiakaan
kielten kauneuden varassa
jalkateräni tutisevat
kuin olisin antanut kaikkeni
louhikkoisen vuoren rinteille
pudotan käsistäni sateenvarjon,
jolla olen varjellut elämääni
katalasti kostumasta
harmista homehtumasta
luullen, että kuivana pysyminen olisi onni ja autuus
lasken verkot ylitseni
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti