Surun asemakaava
piirtyy näille seinille
joita pitkin valun kynnysmatoksi
Sormet vetävät perässään hämäriä kujia
Riivin oveen rakoa ilmavirran tulla
mutta mikään ei liiku,
enkä minä
Makaan väsymyksestä kankeana
korvat tukkeessa kaikesta mitä en halua kuulla
Kaivan sukuhautaa raskautetuille rooleilleni
annetuille
väärässä uskossa vastaanotetuille
Kiitän
Siunaan
varjelen
syntymätöntä johon haluan puhaltaa hengen
Astua ovesta
sinne, mitä en vielä tunne
Elollistua uudelleen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti