Hiihtimet

Kun kohtasin Lyrähtäneen kynättären hiihtelemässä, pistin muistojeni sukset jalkaan itsekin.

Hiihtäminen on minulle talvisia kuvia menneissä ja tulevissa päivissä. Ehkä öissäkin.

1. Hiihtämisen merkkihenkilöni on isä. Kun sukset piti viedä kouluun hän huolehti, että suksien pitävyys ja luistavuus oli kunnossa. Hänelle se oli kunnia-asia.
Jo edellisenä iltana isä kuunteli säätiedotuksen ja otti esille sopivat suksivoiteet. Aamulla voidellut sukset odottivat rapun pielessä leveällä kumilenkillä yhteenliitettynä ja sauvat kantimina, jotta ne olisi helppo kantaa kouluun. Pienessä pussissa oli varuilta toinen suksivoidepurkki, jos keli sattuisi äkkiä muuttumaan. Ohjeet oli annettu, miten hätävoitelu suoritetaan.
Hiihtämisen mukavuus tai raskaus ei koskaan johtunut suksien lipsumisesta tai paakkujen kerääntymisestä pohjiin.

2. Isä oli hiihto-asioissa isistä parhain. Hän vei naapuruston tyttölauman hiihtoretkille - huolehdittuaan heidänkin suksistaan sen verran, etteivät ne liikaa lipsuneet. Ylämäissä hän jäi jonon viimeiseksi ja laittoi suksensa aura-asentoon, ettei edellä hiihtäjä valunut taaksepäin, jos voimat eivät tahtoneet riittää. Alamäissä hän ohjasi hiihtäjiä laittamaan polvet koukkuun ja sauvat oikeiin asentoihin, ettei tarvitsisi pyllähdellä suotta, isommissakaan laskuissa.

3. Entisessä elämässäkin hiihtäminen liittyy mieheen. Mieheni ei hallinnut niin hyvin suksipolitiikkaa kuin isä ja sain välillä aiheen kiukutella keliin sopimattomista suksenpohjista. Ongelma ratkesi, kun hiihdimme leveillä metsäsuksilla umpimetsässä. Minulla oli anopilta perityt punaiset tunturisukset - monilla tuntureilla hiihdetyt.
Hangelle pystytetyn nuotion ääressä istuessani rakastin kanssahiihtäjääni. Metsän sylissä olimme hikisinä ja uupuneina yhtä ja samaa.

4. Kun muutin Kainuuseen, kuvittelin ostavani itselleni sukset. Ensimmäisenä talvena en ehtinyt, toisena en tohtinut ja kolmantena... Olen asunut kuusi vuotta hiihtämiselle suotuisissa maisemissa hiihtämättä.

5. Tai olenhan miä hiihtänyt kerran. Sopentuvalla Pirkon suksilla. Sopenjärven jäällä muutaman sata metriä suuntaansa.
Niin, ja kuuluihan talvisiin tyky-päiviin myös ryhmien välinen moniottelu, jossa yhtenä lajina oli kolmisinhiihto. Kisaympyrä hiihdettiin kolmenhiihdettävillä hikilaudoilla huikeaa vauhtia. Kisa oli naurettavan totista. Voitimme - ITUryhmänä - hiihto-osuudenkin monta kertaa.

6. Ristiinan mökillä 70-luvulla serkuillani Ipillä ja Sepellä oli vesisukset. Niillä hiihdettiin poikien vauhdikkaan, omatekemän oliivinvihreän pikaliipparin perässä. Hevosvoimia oli varmaan 20, tai enemmän.

7. Opiskelutalvena 1983-84 asuin Laajavuoren kupeessa. Kävimme porukalla laskettelemasssa. Rinnettä alastuleminen hankea myöten oli vapaudesta hurmaavaa, mutta vaikka monesti myöhemmin haaveilin uusinnoista, se vain jäi.

8. Haaveilen hiihtämisestä järven jäällä kirkastuneessa auringonpaisteessa. Ja öisessä pakkaskuun kuunvalossa. Rannassa paistettavasta nokimakkarasta ja kuumasta jalokaakaosta. Ajasta, joka leijuu ajattomana ilmassa vain meille.