lauantai 16. kesäkuuta 2012

Ajankarkausvuodet

aika hyppelehtii
edessä olevan imussa
ei hidasta, ei hiljennä
- tahti on alati kiihdyksissä

kompuroin ajan käsikynkässä
polvet kolhuilla
sydän paniikissa
sielu askeleittain jäljessä

ei auta nöyryys
ei maltti

ei ole kahvaa, jota kääntämällä sellaista kitkaa syntyisi, että saisin kävellä omissa rytmeissäni

aika on tuhlaavainen
se tunkee tunteja toisensa perään
en ehdi pysähtyä yhteenkään
pidemmäksi aikaa
- korkeintaan tunniksi
ja tunnin määräaika on vähempi kuin koskaan

-

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Arkimailla

Astuin arjen ovesta.
Juhlan helmat laahustivat hetken perässä.

Eläydyn arkielämiseen.
Karheammin kuin haluaisin. Tai luulisin haluavani.

Taidan kuitenkin haluta.
Hakeutua mutakuoppaan.
Ryvettää haaveitani,
antaa toiveiden kaatua ja maatua
siihen tunkioon, jossa ovat muhineet niin monet unelmat tätä ennen.

Missä ovat kannustushuudot? Kannustuspalkkiot?

Kannustan itseäni olemaan hukassa.
Aika kolkuttelee ikkunaan.
On pakotettava mieli kuuroksi.

Arkihuonoa...
Arkihyvää...

Hyvä on.

-




keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Mistä näitä runoja oikein tulee...

Annan itseni improvisoitua improvisoitumisen jälkeenkin.
Onko entisen elämän liikaprovosoitumiseni vaihtunut improvisoitumisyliherkkyyteen?

Bonukset ennen kaikkea. Kaiken jälkeen.
-

Kesätukka kuin raparperia.
Samalla kertaa saa varjon.
Se rantaleijonan visiitti.

Kusitauko tulee tarpeeseen,
kun punaisesta varresta raastetun mehun kirpeys kiristää rakon äärimmilleen.
Rakkolaastaria on varattava kesäisiin aamuöihin.

Jättösanat voivat kuulua kenen tahansa suudelmasta.
Kenen tahansa korvalliselle.

Kuulija vetäytyy varjoonsa, 
ei halua auringonsäteiden pilaavan hylätyksi tulemistaan.

Antautuminen olisi antautumista.

Rakot, risukot, tauot, tasamaat, varjot ja viivästykset...
Kaiken on kestettävä.

Sillä säteiden voima on vastustamaton.
Silloin kun taivas on avannut akkunansa.

-

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Sanarannassa

(Heitän höhlän, suuruudenhullun toiveen huolettomasti ilmaan. Eikä aikaakaan, niin voi kauhistus, sanoi jo Tommy vai oliko se sittenkin Tuppence...)

Joudun sanapolulla järvenrantaan, jossa on rantasauna.
Kesäiltana sinne kuuluu palata tanssilavalta.
Lavalta lavolle.

Humpassa on tullut hiki. Joka valssin tahtiin keinahdellessa on taas haihtunut.
Foksi on väsyttänyt jalat. Joita on voinut väliajalla heilutella kaiteella istuksiessa.
Pullo keltaista jaffaa on juotava. Tai kaksi. Ehkä toinen kuitenkin punaista.
Makea vaatii suolaista. Joko suukon suoraan suulle, tai sitten hiillostetun makkaran. Sinapilla. Tuplasinapilla. Voipaperissa. Suun voi pyyhkäistä vaikka herrasmiehen hihaan.

Herra suutelee kädelle kiitokseksi. Kiitoksista.
Herra on ohimenevä. Tällä kertaa.

Hyttysiä en iltaani salli. Ne lymyilevät kuusien katveessa. Kauempana. Kylläisinä. Kiusaamatta.

Verenhimoton ilta.

Himoja on, mutta ne kohdistuvat muuhun.
Miehen silmiin ja suuhun.
Sieluun. Miehen, joka ei vielä ole. Tässä ja nyt.
Mutta himoamasta se ei minua estä. Ehkä himoan enemmän kuin totista miestä. Sitten kun.

Ja onko se verenhimoa sekin, jos haluaa vierelleen miehen, jonka veri kohisee minun tähteni korvien välissä, ja jalkojen.
Jonka silmät verestävät kaiken sen valvomisen jälkeen. Kesäöisen aamuviiteen valvomisen. Tai yli yön.

Kun ei ole saatu tarpeeksi siltikään. Kun yö ei riitä, ei tunnit eikä varsinkaan minuutit.
Niiden ei halua kuulla kuluvan. Niitä ei saa näkyä. Edes taivaan väriskaalasta ajankulua ei tule päätellä.
Jos tuntien on mentävä, menkööt huomaamatta, vaivihkaa. Sinne minne ikinä ovatkin menossa, taaksepäin, mennyttä kohti.

Saahan ne sieltä takaisin. Kun niitä tarvitsee. Muistellakseen. Aikaa aikaa sitten.

Aion vielä löylytellä. Maata lauteilla kaikkineni. Selätettynä. Kun vieläkään ei ollut aika.

Kiuas kihisee. Kuumuus kutittelee.
Kaipaus kallistaa päänsä syliini. Koskettaa käteni vartta. Kuulee sydämen huokaukset.
Katsoo kirjaimia kellastuneella paperilla. Toivetta, joka vuoroin haalistuu, vuoroin vapisee voimani edessä.

Aion saada. Saan. Saan saada.
Tarpeekseni illasta aamuun. Rannasta, saunasta, saavutetusta onnesta.

Levossa vielä.
Se luvattu. Itselle luvattu.
Vahvasti uskottu.

Yhtenä iltana... yöttömänä yönä... ylihuomenna...



maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kangaslammin paratiisi

Kangaslammin paratiisissa on aina paras sää.

Tienvarsilla kukat katsovat silmiin kuin Koulun värikuvakasviossa.
Järven sini on ottanut mallia Tikkurilan värikartasta.
Tuomet tuoksuvat valssin tahdissa.
Ruoho on sitä vihreää, mitä löytyy aitojen rakaa.
Pääskyset lentävät yhtä korkealle kuin taivas.
Kirkonkellot soivat pyhäaamun rauhaa.

Sää hymyilee, vaikka sataisi.

Ja elämä nauraa hekottaa.

-

Haikailua

kaikki säät
päässä sekaisin

kaikki ajat
sotkuisissa tiloissa

kaikki kaunis
etsii rumaa rinnalleen
näkyäkseen selvemmin, kauemmas
kuuluvammin huutaakseen

kaikki suunnat
risteilevät sinnetänne

kaikki
ei ole mitään
ja silti se on kaikki

-

maanantai 28. toukokuuta 2012

Hortonomimummoni

(orvokkinaisella on leppeät kesähousut, siitä lähtöisin nämät sanat)

hunkasin esiin oman kesähamoseni,
jossa hapsottavat Saimi-mummon joriininjuuret,
särkyneet syrämet, hajuherneet ja
ne, joiden nimeä en muista

mummo kuopsutti pihaa aamusta iltaan
pylly pystyssä, lilanpunaisessa kotitakissa
sinisen itseommellun hellehatun suojassa
multaiset penkit ja kukkaruukut saivat kesästä loisteliaan näkökulman

lapsen oli lempeä olla

suupieliä punasi mansikka ja vadelma
kiikun viereen kasaantui porkkanatupsuja ja tyhjiä herneenpalkoja
ruusuja riitti tuliaisiksi serkuille ja tädeille

saunan seinustalla kuumotti keskikesä
pihalaatat kestivät kinkkausta
nurmikolla pinkeiden pyykkinarujen varjossa oli puhdasta ja lokoisaa
tunkiolla tuoksuivat mehumaijasta kaadetut viinimarjojen perskeet
merenrantaan oli matkaa vain uimapuvun ja eväiden verran

mummon lahea lämpö ja kukkea voima säilöytyi sydänalaan

-

Piensana-asentaja

asennan sanoja

väännän ja käännän
ristiin ja ronkkeliin
pystyyn, suoraan, kallelleen
rimmaan, reivaan, raaputtelen
lennättelen, leyhyttelen
pyörittelen päin vastoin, edestakaisin
leväytän auki, halki ja poikki
tutkin, tuumaan, tähtään
palautan takaisin alkuasentoon
otan etäisyyttä

jatkan asennusta sataan kertaan ja suuntaan
lopullista tuntumaa ei tule

on jätettävä jälkeensä
antauduttava auliisti uudelle

-

haiku
tanka
pantoum
riimitön rustinki
outo virkkeiden venymä

- kaikki rakkaat sanarykelmäni

-

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kuohuissa

kuin hyökyaaltojen vyöry
   ovat puheeni täyttäneet maan ja ilman

merimiehiä ja naisiakin se on kaatanut kumoon
saanut haukkomaan henkeä,
               jopa tukehduksiin asti

aallot ovat vähitellen tasaantuneet laineiluksi
  sanojen sade siedettäviksi kohahduksiksi

ystävät kuulevat sen
sulkevat korvansa ajoittain hyökyviltä tulvilta
  myötäillen lilluvat samoilla vesillä
antavat ryöpsähdysten mennä ohi
   lähtevät mukaan taas kun enää pienesti pulputtaa

elämän merellä on tilaa kellua ja velloa
      valikoivasti vaahdota
  puheissa ja teoissa

-

Hävytön helluntai

ei vettä, rantaa,
rakkaampaa

huhhahheit
helluntain heiloille
haluttomille häävalsseille

                 saanen muistuttaa
                 siitä ilosta, elosta ja valosta,
                 joka jalkojen alla kantaa

-