Astuin arjen ovesta.
Juhlan helmat laahustivat hetken perässä.
Eläydyn arkielämiseen.
Karheammin kuin haluaisin. Tai luulisin haluavani.
Taidan kuitenkin haluta.
Hakeutua mutakuoppaan.
Ryvettää haaveitani,
antaa toiveiden kaatua ja maatua
siihen tunkioon, jossa ovat muhineet niin monet unelmat tätä ennen.
Missä ovat kannustushuudot? Kannustuspalkkiot?
Kannustan itseäni olemaan hukassa.
Aika kolkuttelee ikkunaan.
On pakotettava mieli kuuroksi.
Arkihuonoa...
Arkihyvää...
Hyvä on.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti