mutta jos kun

Itken syliä.
Syliänikin.

Hyvästelemisellä on monet muodot.
Sydämeen mahtuu jäämään monia.
                                          Erikokoisia sydämensärkijöitä.
                                          Mielitiettyjä.
Huomaamatta, huomiotta
kalpenevat, kutistuvat, kauhtuvat.
Uudessa valossa.
Muistuvat mieleen avainsanoista. Aikansa.
Häviävät monolähetyksissä kuulumattomiin,
ja lopulta sielun stereoissakin.

-

Kun keskipakovoima hellittää otetta,
unelmat meinaavat kaikota.

En anna. En suostu.
Heti huomenna jatkan
         huolimattomia unelmia,
           uskomista,
              tilan tajuamista

ja ajan...
.

Puutetta, mutta jaksan

Yhteenlasken.

Laine kerrallaan. Laulettuna.
Yhtenä iltana. Laulettuna.

Auringosta viileä Uskon päivä. Ohitettuna.

Niistä kertyy puutostila.
Ikävä ikävä.

Muistan rakastamani päivän.
Lumisen ja jäisen järven rannan. Auringosta tulvehtivan taivaan.
Paljaat kasvot ja korvat.
Pefletti pepun alla. Jaloissa lämpöä hohtavat huopikkaat. Jalokaakaomuki huulilla. Rakkaudesta ripsivä risunuotio. Pinnalta kuuma, sisältä kylmä b-luokkainen makkara juuri vuollun tikun nokassa.
Vierellä toinen kivellä istuja. Mies, joka rakastaa. Mies, jota rakastaa. Yhteinen mennyt ja tuleva. Ainakin tämä hetki. Puheen porina ja helppo hiljaisuus.

Nostan maljani sille. Kiitän. Kiitän paljon.
Hengitän.
Siksi minä jaksan nyt.
Ikkunantakaisen kevään.

Koska viivan alla on.

-

Jos olisit lähtemättä

kun kellossa on lähdön aika
  silmät hikoavat kylmää kastetta
      käsi luopumisen tuskasta verillä pitää lähtijän laahuksesta kiinni
                                                      viimeiseen katseeseen asti
                                                         selän kääntymiseen

mutta elämä ei kysy mitään

                    takaraivossa himmenevien valokirjaimien varjossa                         
                      lukee selkein kirjaimin:
                      on mentävä

-

Laahus

pikimmiten on huhtikuu

sieluni laahaa perässä... 

raahustan ryömintäkaistaa 

ja siksi kai aika ajaa ohi

    jatkuvasti itseään kiihdyttäen

tasapainon tähden mieleni on edellä aikaansa,

   ja kun on oikea aika,

      olen mennyt jo 

ohi

-

Uskottavattomuutta

Olen hyvin hukassa.

Hassahtaneen eukon maine

kärsii omissa silmissäni,

kun keskinkertaisuuden voima ei enää pakene minua.

Hassahtaneen eukon maine

on ollut tarvittava pintasilaus.

Kun keskinkertaisuuden voima ei enää pakene minua,

uskottavuuteni on kriisissä.

On ollut tarvittava pintasilaus,

tuo mieltymys marginaaliin.

Uskottavuuteni on kriisissä.

Uskottavuuteni ei ole enää uskottavaa.

Tuo mieltymys marginaaliin

kärsii omissa silmissäni.

Uskottavuuteni ei ole enää uskottavaa.

Olen hyvin hukassa.

-

Kevään sävel

Vitutus ja suru,

mikä pari, 

varjon lapset käsikkäin.

san. Tarja Itäinen

säv. Ylva Yksinäinen
sov. Elämä Itse

-

Kaksi osaa

Åidinaikainen omenankukkamuki

-  toinen niistä, jotka vielä jäljellä olivat -

pudotti korvansa.

Kahdessa osassa se

kirpaisi ja riipaisi,

        mutta tilan tajusin,

              äidin kokoisen
                     varjottoman.

-

Kipeä reuna

Sydämen reuna on kipeä.
Kosketus ei ehtinyt ulottua syvemmälle, silti
ehti satuttaa läheiseksi
ennen kuin käsi vetäytyi pois.

Kosketus ei ehtinyt ulottua syvemmälle, silti
poltti sieluun rokaman.
Ennen kuin käsi vetäytyi pois,
se jätti kytemään surun,

poltti sieluun rokaman,
jota ei noin vain sipaista pois.
Se jätti kytemään surun,
joka haaletakseen kaipaa aikaa,

jota ei noin vain sipaista pois.
Ehti satuttaa läheiseksi,
joka haaletakseen kaipaa  aikaa.
Sydämen reuna on kipeä.

Hautuu maa

Allamme hautuu maa.
Toiveiden ja haaveiden siemeniä
poveen piilotettuna.
Uskollista odotusta rinnat pullollaan.

Toiveiden ja haaveiden siemeniä
riittoisasta elämän kokoisesta pussukasta.
Uskollista odotusta rinnat pullollaan,
pää korkeammalla kuin haavan lehdet.

Riittoisasta elämän kokoisesta pussukasta
voi valita syntyväksi tulppaanin tai tiikerin.
Pää korkeammalla kuin haavan lehdet
irtiottaa auringosta kaiken.

Voi valita syntyväksi tulppaanin tai tiikerin
poveen piilotettuna.
Irtiottaa auringosta irti kaiken.
Allamme hautuu maa.

-

Aiheeton hätäjarrutus?

tutulla juna-asemalla
matkalaukku odotti
    olin poikennut ostoksille,
     mutta onneksi tajusin lähteä ajoissa asemalle päin
              pimeässä näkyivät jo junan valot, vaikka oli päivä

asemalle oli kuljettava monen sokkeloisen, hämärän huoneen läpi
                                       huoneissa oli epäilevästi katselevia vierasmaalaisia,
                                                                rikkinäisiä kapeita portaita
                                                                ahtaita oviaukkoja
       oli mahdotonta tietää mitä kautta olisi pitänyt yrittää

       olisi pitänyt juosta, mutta taas kerran jalat olivat jäykät ja hitaat

junaan päästyäni huomasin jotain jääneen
     painoin ovenaukaisunappulaa vaikka juna oli lähtenyt jo liikkeelle
             ja järkytyksekseni huomasin, että invalidiportaat aukesivat
                 - turhasta hätäjarrutuksesta joutuu maksamaan!
                 
huusin samassa vaunussa oikealla lasisermin takana istuvalle kuljettajalle painaneeni nappia vahingossa
      hän peruutti silti ja totesi pahanilkisesti, että veronsa pitää maksaa
      mutta minulla ei ole varaa maksaa tällaisesta virheestä!  
                        odotin kauhulla, kuinka pitkälle hän peruuttaa
                                          hätäasemalle, jossa todennäköisesti on sairaala

yritin rinta pakahduksissa selittää, vakuuttaa, vannottaa, vedota kuljettajaan pysäyttämään junan,
           mutta mikään ei auta

-

Siis ettäkö uneni tuntevat minut. Huh huh...
Kiitos vinkeistä minulle! Kunpa osaisin ottaa opin.

Verhottu valo

aikaisessa aamussa
ikkunasta tulvahteleva valo
tunkee säteensä minun suljettujen silmieni läpi
suoraan mielihyväkeskukseen
luulottelemaan
      että saavuttaisin vielä jotain
                                         haaveellista

kun havahdun selälleni
            avaudun ja
kevätaurinko paljastaa talven tahriman maiseman

        haaveet puikkivat pölyiseen piiloon
          ne eivät kestä päivänvaloa

parasta on
laittaa ohuet verhot kokopäiväisesti eteen
    voilá!
         nyt näkyy eikä näy sopivassa suhteessa

-

Vaarinotto

Vilho Rudolf, vaarini
    on hyvä valinta
                 ottaa vaari
                          auktoriteetti

mietin sitä
-

Kalenteri käskee

otan kalenterista vaarin

tasaan päiviäni

ja mieltäni

elelen jatkossa ihan vaan seiskakasisti 

tai päätinhän sen jo monta viikkoa sitten,

mutta päätin päättää uudelleen, 

kun kap... eikun kalenterikin käskee

- auktoriteettivamma

                        minulla
   
-

Kevätpäiväntasaus

Puhelimen kellossa aika on hetkellisesti 20.20.
Päivä on 20. vuonna 20 ja 12.

Päivät tasataan.
Öiden kanssa.
Hätkähdän huomaamaan,
että valon ja varjon keskiarvo on 7-8.
Vuosissa.
Elämissä.

Näköön syntyy numeraalisia kulmia.
Määriä.
Järjestystä.
Äärien lisäksi.

"Numeraaleja eivät ole sellaiset sanat kuten viimeinen, joita ei voi ilmaista pelkillä numeroilla." sanoo Wikipedia.
     
           Siitä seuraa äärettömyys.


- 

Elämän sanoittaminen

aamuisin aika loppuu kesken
vaikka nousen kello kuusi

elämän sanoittaminen vie ajan mennessään,
                                                             tullessaan

kun tekee kipeää, syntyy eniten sanoja

           huolimattomia sanoja
                  sanoja, jotka huolettomina saapuvat sormien päähän

                                   putoilevat tähän,
                                                 
                                           juuri tähän

sanojaan seuratessa huomaa:
            elämä menee niin oikein,
                                    että sattuu

-

Minna Canthin päivänä...

Minnalla oli kanttia,

miksei siis minullakin. 

Olen yhtä kantikas. 

Käännän esiin toisen kantin.

Kantti kertaa kantti

on monta kanttia.
Kertaa kantti.

Kertaa kantti.

Kantit eivät lopu.
Loputtomat kantit.

Minulla on ollut kanttia.
Monta kertaa. Monta kanttia.

Kantti kestää.

Kantin kestämisen alkaminen, löytäminen, kestää joskus.
Kauemmin kuin haluaisi.

Sen jälkeen on entistä enemmän kanttia, kestää.
Kantikasta elämää.
Kanteista kaunistunutta.

-

Kliseisiä totuuksia vol.107

Luopumisen tuska
tekee kipeää.
Kliseisyys kirpoo
vieläkin kipeämmin.

Tekee kipeää,
että se on järkevää,
vieläkin kipeämmin
vihloo, että näin on parasta.

Että se on järkevää,
herättää halun haistattaa paskat.
Vihloo, että näin on parasta,
vaikka lohduttaakin hieman.

Herättää halun haistattaa paskat.
Kliseisyys kirpoo,
vaikka lohduttaakin hieman,
luopumisen tuska.
-

Luopumisessa pahinta

on pelko, kun ei tiedä,

mikä odottamaton tulee tilalle

Vaikka tietää, että aina tulee.

On pelko, kun ei tiedä,

mikä on itselle parasta.

Vaikka tietää että aina tulee

se, minkä pitääkin tulla.

Mikä on itselle parasta,

karvastelee myöntäjäänsä.

Se, minkä pitääkin tulla,

tilan tunne.

Karvastelee myöntäjäänsä,

mikä odottamaton tulee tilalle.

Tilan tunne,

luopumisessa pahinta.

-

Miksi en saa, mitä haluan?
Minun pitää haluta muuta.
Mitä minun pitää haluta?
En käsitä. Vielä.

Minun pitää haluta muuta,
luulen.
En käsitä. Vielä.
Tiedän sen, että luulen.

Luulen,
että opin jotain siitä.
Tiedän sen, että luulen.
On opittava yhä.

Että opin jotain siitä,
mitä minun pitää haluta,
on opittava yhä,
miksi en saa mitä haluan.

-

Oman elämäni aakkoset

Näpistys (Ihkunaabelilta) on tapahtunut, tunnustan:

Aamut
ovat tulleet minulle rakkaiksi. Ne aamut, jolloin saan herätä omia aikojani. Ajasta tehdyt aamut.

Bo Kaspers.
Sopiva tahtilaji, sopivat sävelkulut, sopiva letkeys, sopiva tempo, sopivat saundit, sopiva imu, sopivat sanat. Sisältä ja korvakuulolta. Vi sitter i samma bil. Feber. Hon är so söt. Innan allt försvinner. Ett&noll. En man du tyckte om, Ingenting alls...

C-duuri
Perussointu, jonka aion opetella ensimmäiseksi, kun ukulele tulee kotiin. Perussointu antaa mahdollisuudet.

Diipa-daapa
Vaikea laji. Kuunnella. Vaikea myös hyväksyä, että omat tärkeät asiat ovat joskus tärkeäksi aiotulle ihmiselle pelkkää sitä.

Elo
Elon, ilon ja valon kolmiyhteyden kärki. Rakasta minulle. Minussa ja muissa.

Elämä.
Se viisas. Viisain. Onnekseni.

Fraktaalit.
Kiehtovat. Kun niitä yrittää ajatella, suuri osa menee yli ymmärryksen. Se tuntuu niin hyvältä. Kuin tulollaan oleva orgasmi.

Grant
Cary. Hugh. Listan alkupää. Syötävät. Pulloon pistettävät. Päänsisäisesti nautittavat. Mr. Fiction. Toteutumattomuuden ylistys.

Halva.
Himottava, haluja hyväilevä. Makeannälän hurmos.

Hoksaaminen
Lempilajini edelleen.

Italia
Sinne haluan, minne vain. Taiteiden taivaaseen. Sen taivaan alle, joka on taidetta itsessään. Niin kuin kaikki suuhunpantavakin sen taivaan alla. Silmää hivelevän herkullinen kaistale elämän ydintä.

Itsensämäärämisoikeus.
Saavutettu etu. Luovittu, luotu. Luopumisenkin tulos.

Itkuvirsi
Opittu etu. Tahdon lisätilaa, ja omaa sisältöäni, niille itkuille.

Johnny
Cash. Tarya NoCash. Myöhäisellä iällä toisensa löytäneet.

Karaookke.
Kaukana kaunolaulusta. Stage. Minun kokoiseni. Riittoisa.

Kirjoittaminen
Kiehtoo, kammottaa, karkottaa, kiinnittää, kiihottaa, kuumottaa, kummittelee, käskee, kieltää, katoaa, kipuaa, kertoo, kuulee, käsittää, kompensoi, kipunoi, kiemurtelee, kehittää, kurkottaa, kehuu ja kiittää...

Lapsuus
Lohdun pohja. Laatuaikaa ennen kuin termiä edes tunnettiin.

Luopuminen
Niin vaikeaa ja niin helppoa. Välttämätöntä. Surullista. Helpottavaa. Pakollista, itsensäkin takia. Pakon edessä pahinta.

Läsnäolo
Kauneinta ihmissuhteissa.

Musiikki.
Mielentilojen merkillisyydet. Mielenylennykset. Mieltymykset. Mielleyhtymät. Sidoksissa hetkeen. Hetkiin.

Nyrkkeily
Boxing Night Scandic sai minut katsomaan maailmaa ja itseäni uudella tavalla. Kiihkottomammin. Näkemään elämän paradoksaalisuuden. Ja sen, että osumia tulee, suojauksesta huolimatta.

Onnellisuus
on valinta. Useimmiten valitsen sen. Jokunen hetki onnetonta matalaa mieltä ponnahduttaa takaisin elämännälkään ja -janoon.

Pantoum
Uusin ihastus. Runomitta, joka syntyy itsestään, itsestään. Runouden näkökulmasohva.

Queneau,
Raymond, joka leikkii sanoilla ja ajatuksilla. Hoksaamisen hallitsija. Ajatusten avaruudessa.

Rakkaus
Sanomattakin selvää. Sanon sen silti: rakkaus on. Toinen kolmiyhteys. Rakastan minua, minua rakastetaan, minä rakastan. Rakkautta on. Vaikka Rakkaudesta en enää tiedä...

Runot
näyttävät minulle itseäni. Omat runot, ja toisten. Omat sanat lumpsahtelevat kirjainrypäs kerrallaan näkyviin. Humpsahtelevat kädestä ja päästä ilman, että tietää, mitä on tulossa.

Sauna
rannalla. Haavekuva, joka ei ole vielä kaatunut, huteruudesta huolimatta.

Tyynyt
täyttävät tilan. En voi vastustaa halpahintaisia tyynyjä, tyynynpäällisiä. Kannan ne kekoon. Ne tuovat turvaa, turvatyynyt. Täytettä tyhjyyteen.

Tähdet
Taivaalla. Tommy Tabermannilla. Silmissä. Elämän tumman kirkkaalla taivaalla. Jatkuvuutta tuikkivat.

Unet
Odotan niitä. Tahdon tuntea ne. Haluan muistaa ne. Kirjoitan ne kirjaseen. Kuulostelen, tutkiskelen. Havaitsen haavat.

Väliaika.
Aika, jolloin kaikki olennainen tapahtuu. Tietämättä, huomaamatta, vihjaamatta. Totisesti.

W
Kaksinkertainen kuten wakuuttelun tarve. Minulle ominaista, ikäwällä tawalla.

X
-tekijä. Elämän vekkuliuden ilmentymä. Se odottamaton. Joka saa ihastuksesta huokaamaan. Kun oma mielikuvitus ei olisi riittänyt.

Ystävät.
Nuo toivossa väkevät.

Z
- hän elää. Slogan, jonka muistan, vaikka en muista, millainen elokuva. Niin kuin monissa muistamisissani. Asiayhteydet ovat kadonneet. Mutten häpeä sitä enää.

Å
Kirjasin. Vieras ja tuttu minussa. Yhtä aikaa. Läheistä etäisyyttä.

Ääret
ja laidat. Minua varten. Kosketan niitä. Kerta toisensa jälkeen.

Ööö...
Haaste. Antaa ööölle aikaa. Harkita mitä sanoiksi suoltaa. Ööööööö...

---

Tiivistä

Tiivistän elämääni niin,
ettei sivulauseita tarvita.
Kolme pistettä silloin tällöin
tilantunnun vuoksi.

Ettei sivulauseita tarvita,
on itsensä harhauttamista.
Tilantunnun vuoksi
on tehtävä enemmän.

On itsensä harhauttamista
kuvitella elämänsä pelkiksi lauseiksi.
On tehtävä enemmän,
tanssahdellen ja eläytyen.

Kuvitella elämänsä pelkiksi lauseiksi,
kolme pistettä silloin tällöin.
Tanssahdellen ja eläytyen
tiivistän elämääni niin.

-

Tasku

Unessa halusin taskun.
Äkkiäkös sellainen tehdään, näppärä ja vuorattu,
sanoi Salohongan Seppo.
Maailman viisain rehtori, hyvä mies.
Juoksin hänen jäljessään, matalana, polvet koukussa, pidellen käsiäni alhaalla, heilumatta.
Hän katseli minua ilahtuneena nauraen, kun juoksin kiviset portaat ylös.
Seppo otti minua kädestä ja kävelimme puolijuoksua iloisina yhdessä eteenpäin.

Mitä minä kerron minulle...

-

Enkytys

en odota
mitään,
en toivo
mitään,
en aio
mitään,
en tee
mitään,
en ole
mitään,
en
mitään...

olemassa olen
              ajattelematta mitä tuleman pitää                         

     olen mitä pitää olla
          ollakseni minä
                         
-

Arkista

arki on aina aluksi niin vähän

             juhlan jälkeen

arjen ottaessa syliinsä

  se muuttuu huomaamattomaksi

    eikä sitä kaipaa ennen seuraavaa koettelemusta

arjen juhla on suurinta mitä meillä on

-

Pantoum pyhäpäivälle

Sunnuntain tunnit
kiikuttelevat keinutuolia
levollisessa ajassa
täyteläisiksi jättäytyneinä.

Kiikuttelevat keinutuolia
kauniina, vapautuneina,
täyteläisiksi jättäytyneinä.
Antavat minun kadota ajan takapihoille.

Kauniina, vapautuneina
ne tuhlaantuvat tyystin.
Antavat minun kadota ajan takapihoille.
Omistan ne kokonaan.

Ne tuhlaantuvat tyystin
levollisessa ajassa.
Omistan ne kokonaan,
sunnuntain tunnit.

-

Käynyttä

Kävin.
Kerran.

Kävin
ja palasin.
Kerta toisensa jälkeen.

Kotiudun.
Kerrankin.
Kotiini. Sydämeni sisuksiin. Sieluni sammioihin

Kerralla ei synny kyllin käynyttä. On kypsytettävä. Tislattava.
Annettava ajan virrata.
Makujen tiivistyä.

Jalostuttava jatkamaan.

-

Valuva aika

Aika valuu hetkisten rakosiin.
Muuta selitystä en löydä
elämän karmivalle tosiasialle, että
on jo huominen.

Muuta selitystä en löydä
tuntien katoamiselle ajan mittakaavasta.
On jo huominen.
Sen piti tulla aikaisintaan huomenna.

Tuntien katoamiselle ajan mittakaavasta
pitäisi saada velkomispäätös.
Sen piti tulla aikaisintaan huomenna,
sen kaiken kauniin.

Pitäisi saada velkomispäärös
elämän karmivalle tosiasialle, että
sen kaiken kauniin
aika valuu hetkisten rakosiin.

-

Siunatussa tilassa

Naisen onni. Olla siunatussa tilassa. Siitä pyhästä hengestä, elämästä, kerta toisensa jälkeen. Kasvattaa itsessään uutta - uusia ajatuksia, uusia haaveita, uusia ilonaiheita... Valmistautua synnytyksiin, sen tuskiin ja helpotuksiin, uusiin lapsiin...
Ei ole kiire minnekään. Kaiken ehdin, mikä on tarpeen.
Suuri osa haaveista jää saavuttamatta, mutta jo matkalla niiden suuntaan on ihanaa. Optioista voi oppia iloitsemaan. Jos joku haave totisesti toteutuukin, se on kaksinkertainen ilo.
Elämän tarjotin on kukkuroillaan, kun sen suostun näkemään.  Iloita voin myös sellaisista tarjoomuksista, joita en voi vastaanottaa. Kieltäytymisen mielihyvää ei voi kieltää, silloin kun sen teen vapaudesta käsin. Ehkä luulen tai tiedän sen tekevän minulle hyvää. Ehkä. Antavan tilaa... ottaa vastaan sen, mistä saan eloa, iloa ja valoa. Itselleni. Itse tiedän suuntani.
Voin sulkea korvat viisailta neuvoilta, monesti elämänpelosta sikiäviltä. Ja jos ne oikeassa ovatkin, saan todeta sen itse. Valitsen valitsemisen vapauden.

-

Pidätetyt oikeudet

Hämmästelen eteeni tupsahtavia viestejä elämältä

                                                                   ja itseltäni.

                                  Yritän kiivaasti ymmärtää.

Pidätän itselläni oikeudet

valita kaikista ajatuksista,

                     selityksistä,

                     tunteista,

                     kuvista,

                     enteistä,

                     toiveista

ne, joilla haluan osoittaa rakastavani minua.

En epäile elämää.

Olen herännyt uusiin eläviin päiviin. 

Unohdan pimeimmän ajan. 

Ohitan toivottomuuden pöheiköt. 

Jatkan elämän suojelemaa elämääni. 

Ihmettelen odotuksiani ja kaikkea odottamatonta. 

Odotan ihmeitä.
Ihmettelen lisää, kun niitä tapahtuu.
Lakkaan ymmärtämästä. Toivon niin.

Onnenkehrät kiedon sormenpäihin, 

             sujautan tuulta tukkaan.

-

Sivuunkatsojat

Hämmästelen päivittäin ihmisiä, jotka kykenevät katsomaan sivuun. He liikkuvat ikiomassa harmaassa harsossaan, näkymättömässä burkhassa, josta ei näy edes silmiä. Tai ainakin he kuvittelevat niin. Fyysisesti he ohittavat minut vajaan metrin päästä, mutta hengessään he ovat ylhäisesti yksin. He osaavat olla myös kuulematta. Tai ainakin olla reagoimatta ihmisääneen. Tervehtivään sellaiseen. Jotkut oppivat sen jo alakoululaisina. Joka kerran olen ohikulkevasta kuuromykästä yhtä ymmälläni. Kanssaihmisten noteeraamattomuudesta. Muiden ihmisten totaalisesta mitätöimisestä.
Olen nähnyt sitä kaduilla, tilaisuuksissa, tilanteissa ennenkin, mutta nyt ollaan samoissa kymmenissä neliöissä jotain vastavuoroista vaille. Rahan vastaanottamista vähimmillään. Myyjätär on silti silkkaa ilmaa, kunnes kassalle tultua ollaan kärkkäitä vilkuilemaan vihaisesti, jos myyjää ei näy samalla sekunnilla. Sitäkään pyyntöä ei katsota kohti, vaan jonnekin epämääräiseen ärsyyntyneeseen suuntaan. Vihdoin myyjän läsnäolo on tarpeen.
Niinä hetkinä minun on vaikea olla ajattelematta, että "vielä kerran saat sitä mitä tilaat", vaikka kasvoillani pysyy mitä ystävällisin hymy ja teatraaliset kohteliaisuudet kohdistan hetkellisesti kuulonsa ja näkönsä takaisin saaneeseen kuuromykkään. Mutta niitähän hän ei kykene erottamaan aidoista.

Sen kun vielä joku kertoisi, että mitä ne oikein ajattelee ohikatsoessaan, ne kuurosokeatmykät...

-

Hukkamaatila

Suivaannun

mielikuvitukseni rajallisuuteen.
Tahdon sata aaria lisää hukkamaata

kompostini levittämistä varten.

Mielikuvitukseni rajallisuuteen

tarvitsen tehosekoittajaa

kompostini levittämistä varten.

Piru vie, on riemastuttava ja riehaannuttava!

Tarvitsen tehosekoittajaa

saadakseni pääni pyörälle.

Piru vie, on riemastuttava ja riehaannuttava!

Siitä syntyvät kuvat tyydyttävät minut.

Saadakseni pääni pyörälle

tahdon sata aaria lisää hukkamaata.

Siitä syntyvät kuvat tyydyttävät minut. 

Suivaannun.

-

Hallelujille

Masennus sai luvan. Luvan tulla. "Tule sellaisena kuin olet", sanoin. Ääneen ja itselleni. Kokonainen viikonloppu on annettu vain sitä varten.

Ei se halunnut. Valloittaa minua.

Perjantai-iltana. En saanut jäädyksi kotiin. Menin peilaamaan mieltäni muiden mieliin. Piirsin kasvoilleni tarkkailevat silmät ja hempeän suun, punersin pyöreät posket. Valitsin heiluvat helmat ja pitkät varret saappaisiini - kahluusaappaat itkulätäköitä varten. Mutta elämä kantoi minut kohteliaasti kynnyksen yli, ilotalon puolelle. Minua lahjottiin tanssinakselin, lauluin, lumumboin ja kuohuviinein. Annoin peilien lausua kauniita sanoja. Kohotin suuni suudeltavaksi. Kättäni kurotti lämmin käsi.

Lauantaiaamun kirpeys päänahan alla tarjosi taustavoimaa morkkikselle. Syötin itselleni suuta sulostuttavaa, mummolalta maistuvaa lämmintä velliä. Sulattelin kielelleni jumalten ruokaa, halvaa. Huumaannuin makeasta maailmasta.
Kävelin aurinkoa päin ystävän luo. Huone täyttyi puheesta kirjoittamisesta. Ja elämästä. Suulakea helli pitkän kaavan mukaan leivottu kasvispiirakka ja valkeanvihertävä viini. Larsenin pullottama jalo juoma terästi katsetta. Seurue päätyi laulun äärelle. Lauloin itselleni "Sä onneni oot", "C'est la vie" ja "Whenever wherever". Ihahduin niistä sävelistä ja sanoista. Kotiinpalaajan taivaalla pilkehtivät suuret tähdet.

Sunnuntaiaamuna seitsemältä aurinko tunki lupaa kysymättä vuoteelleni. Suljin kevyet silmäni uuteen uneen. Sallin kaksi lisätuntia suloista tyhjyyttä.
Venyttelin ruumiini hallelujia varten. Rakastin jäätyneen tien rasahtelua kirkkotiellä. Temppelissä halasin hymyjä, puolin ja toisin. Kopsahdin kiitollisuuttani ikonin eteen ja sytytin tuohuksen elämälle. Kopsahdin vielä toisenkin kerran. Täytyin ilolla laulaessani tuhatvuotisia sävelkulkuja. Ne nostivat minut kaksi tuumaa korkeammalle. Kohotin katseeni uudestaan ja uudestaan katossa levollisesti pysyviin kuviin, profeettoihin ja muihin pyhiin.

En enää tunnista sitä m-kirjaimella alkavaa sanaa, jolla itseäni uhkailin koko viikon. Toivoin tiukasti sulkeutuvia sälekaihtimia, ettei minun olisi pakko katsoa valoon. Mutta elämä on valintoja, joskus pimeän puolesta, joskus valon. Annan valon voittaa minut. En anna sen minua velvoittaa, mutta... Toistaiseksi valitsen sen. Ennen kuin pimeä perustelee uudelleen paremmuutensa.

Valon määrän voi annostella hetki kerrallaan. Pimeäkään ei maksa mitään.

Kruunuksi tälle päivälle nostan maljan, kaverini Frasierin kunniaksi - Starbucks Seattle Latte maistukoon!

_

Kesken kaiken kesken

olen kesken

keskeneräisyys miellyttää mieltä
                        lupaa tilaa enemmän kuin se, että olisi valmis

ja minä lupaan itselleni, että saan luvan

     olla tuhma, laiska ja tyhmä
     Myyry ja Miiru, yhdessä
 
     lupaan järjelle, että se saa olla vähemmistöryhmä, minun mielessäni
                    minun ei tarvitse uskaltaa
                        vaikka menneiden vuosien valo värjää tulevaa

työlästä on hiljentää vaatijan ääni
      on pyydettävä hänet istumaan peremmälle

on istuttava ikkunan ääreen sallijan kanssa
      kuultava hänen äänensä lähempänä sydäntä
   
-

Valon vaatimukset

Ikkunasta tulviva valo ahdistelee. Luonnonvoimat vaativat, että olisi ryhdyttävä toimiin. Jos siis olisin hyvä ihminen.

Mutta.

Minäpä olen saamattomassa, hengettömässä, alakulottuvassa mielentilassa. Haluaisin palata takaisin pimeään. Seuraava luonnollinen pimeä on tulossa, tiedän, mutta se ei lohduta minua nyt. Haluaisin olla omassa matalassa rauhassani. Haluaisin pidättää itselläni oikeuden olla pimeänä silloin kun olen sitä vaille. Valaistua silloin, kun tarjoutuu tilaisuus, muu kuin auringonkierron pakottama. Hämärtyä ja hämärtää uskot ja toiveikkuudet oman pimenneen epätasajakoisen valssini tahtiin...

Valo on niin läpitunkeva, ettei vuoden karsta lasissa estä sitä änkeämästä omin luvin tänne, minun omalle maalleni, hämäränhyssyyn... Eikö pimeän pitäisi olla saavutettu etu? Valon pakkovalta pakottaa päätä. Miksi minun pitäisi olla valmiina vastaamaan luonnon määrittämiin mielentiloihin... kevääseen, uuden kasvun aikaan... vaikka ullakon tunkka haisee omalta elämältäni juuri nyt... ainakin vielä hetken, tai kaksi... tai kymmenkunta...

Viiden vuoden yhtämittainen valo vaatii verojaan... Haluan katsoa varjojani. Haluan nähdä ne tarkemmin, tuntea ne kropassani, tahriintua niiden piintyneestä hämärästä...

Vedän sälekaihtimeni tiukasti kiinni. Haluan maatua, muhia vielä lumen alla, tulla tunkioksi, josta voin, eräänä suostuvaisena aamuna ammentaa multaa juurteni suojaksi.... sitten kun haluan valita valon.

-

Hukka

se
kaikki
on piilossa
                 itseltäni
hahmottomassa hukassa
kulkeutunut horisontin tuolle puolen
hukkunut hikiseen hankeen
haihtunut harmilliseen autereeseen

en kestä vuoristorataa, jota elämäni on

mahasta ottaa, päätä huimaa, tuulee ja lennättelee
        hetkinä, jolloin kaikki on ilmiselvää,
                                                          hyvin,
                                                          oikein

hetki on hetkessä ohi

alkaa väliaika

se venyy häpeällisen tyhjäksi
                               saamattoman rumaksi

                                                       mikään ei tunnu miltään,
                                                            minulla ei ole mitään,
                                                                  ei tapahdu mitään,
                                                                                  ei mitään
                                                                                       mitään

olemisen arvo katoaa kauimmas, hämäriin, tavoittamattomiin

unelmien taivas
pitkän tähtäimen ilo,
lapsenusko
     sairastuu kaiken tärvelevään realismiin

elämän kannattimet keinahtelevat lupauksien varassa

minä kirskun kopeasti
kopeammin kuin tunnustan

-