Kliseisiä totuuksia vol.107

Luopumisen tuska
tekee kipeää.
Kliseisyys kirpoo
vieläkin kipeämmin.

Tekee kipeää,
että se on järkevää,
vieläkin kipeämmin
vihloo, että näin on parasta.

Että se on järkevää,
herättää halun haistattaa paskat.
Vihloo, että näin on parasta,
vaikka lohduttaakin hieman.

Herättää halun haistattaa paskat.
Kliseisyys kirpoo,
vaikka lohduttaakin hieman,
luopumisen tuska.
-

Luopumisessa pahinta

on pelko, kun ei tiedä,

mikä odottamaton tulee tilalle

Vaikka tietää, että aina tulee.

On pelko, kun ei tiedä,

mikä on itselle parasta.

Vaikka tietää että aina tulee

se, minkä pitääkin tulla.

Mikä on itselle parasta,

karvastelee myöntäjäänsä.

Se, minkä pitääkin tulla,

tilan tunne.

Karvastelee myöntäjäänsä,

mikä odottamaton tulee tilalle.

Tilan tunne,

luopumisessa pahinta.

-

Miksi en saa, mitä haluan?
Minun pitää haluta muuta.
Mitä minun pitää haluta?
En käsitä. Vielä.

Minun pitää haluta muuta,
luulen.
En käsitä. Vielä.
Tiedän sen, että luulen.

Luulen,
että opin jotain siitä.
Tiedän sen, että luulen.
On opittava yhä.

Että opin jotain siitä,
mitä minun pitää haluta,
on opittava yhä,
miksi en saa mitä haluan.

-