Uudenvuoden aamu. On. Mitä, millainen, missä, miksi ja miten niin aika on?! Ensin on pikkuporukassa päätetty, että aika on, mitä se on, miten sitä mitataan ja että tältä se meistä näyttää. Milloin sitten yksilönä tajuamme, opimme, että aika on sitä, mitä sen on päätetty olevan, miltä aika tuntuu? Aika voi tuntua pitkältä tai lyhyeltä, eteen- tai taaksepäin. Sinusta sama aika voi tuntua erilaiselta kuin minusta. Silti se on se sama aika. Voin itse päättää onko Siitä pitkä vai lyhyt aika. Onko Se ihan kohta tai vai vasta sitten. Et voi kiistää ajantajuani. Se on minun omani. Aika on tietenkin mielipide, globaali – nyt on vuosi 2022. Ja henkilökohtainen - vuosi 2021 on ollut pitkä kuin nälkävuosi (minusta), tai joko taas on uusivuosi (sinusta) (minusta ennen).
Tule tänne heti: tällä sekunnilla, tänään, tällä viikolla, tänä kesänä, ennen kuin... kuolen, kuolen ikävään, näännyn nälkään.
Jo – Jo tuli? Jo meni?
Vielä – Vieläkö kuppaat siellä?
Enää – Etkö kestä enää?
Joko – Joko näet?
Vihdoin – Vihdoinkin opin.
Vasta – Vasta nyt ymmärrän.
Vieläkö – Vieläkö jaksat?
Milloin – Milloin olet valmis?
Eilen – Eilen oli eilen!
Huomenna – Huomenna hän tulee
Tänään – Tänään on oikea aika.
Tuolloin – Tuolloin en voinut.
Silloin – Silloin se oli jo liian myöhäistä.
Ennen – Ennen oli kaikki paremmin. Paitsi ne asiat jotka olivat huonommin. Tuntuiko jo silloin huonolta vai vasta nyt sen huonoksi huomaa?
Myöhemmin – Myöhemmin on paha hetki.
Ennen kuin – Sano se ennen kuin on liian myöhäistä!
Myöhään – Meni jo!
Välittömästi – Nyt eikä viidestoista päivä.
Vieläkö – Jatkoa tuli.
Viime tipassa – Se tapahtui viime tipassa. (Jos tapahtui.)
Minun aikani on eri kuin silloin. Minun aikani oli joskus aiemmin.
Joskus – Ei sen niin väliä!
Joskus – Silloin tällöin.
Joskus – Luulen, että olen ollut siellä joskus. Tai ainakin olen nähnyt sen. Kuvissa.
Joka päivä – Varmastiko???
Ikinä – En ikinä tee niin. En ikinä tule takaisin. En ikinä.
Jatkuvasti – Hamasta hamaan
Siihen mennessä - Siis mihin?
Jonain päivänä – Jonain päivänä Se on valmis. Onko valmis ajan määre? Oletko valmis? Joko se on valmis? Johan se on ollut valmis monta päivää.
Joko – Joko olet tehnyt sen minkä lupasit?
Milloinkaan – En ole milloinkaan nähnyt tuollaista. En ole kuullutkaan. En muista. Se taitaa määrittää mennyttä aikaa?!
Milloin? – En milloinkaan. Enkä (ehkä) silloinkaan, sanoi mies.
Uusi vuosi – "Toivon sinulle täydellisiä onnistumisia!" "Loistavaa uutta vuotta!!" "Upeaa uutta vuotta!!!" "Parempaa uutta vuotta!" Kaikki tulee olemaan paremmin, loistavasti taas, kun tämä (niin, sepä juuri) on ohi. (Vaikka todellisuudessa tulossa on pettymyksiä, onnettomuuksia, epäonnea, sairauksia, kuolemaa, kauhunhetkiä, harmaata arkea, pitkästymistä, mitäänsanomatonta elämää, käänteitä, odottamattomia tilanteita, ikävyyksiä kuten ennenkin.) Toteutumattomia toiveita. Onko 'toteutumaton' ajan määre? "Uusia ovia avattavaksi!" Niitä kyllä varmasti tulee ja osa jää taakse jättämättä jälkeensä mitään, ainakaan mitään muisteltavaa. Menneitä ovia ei voi enää uudelleen avata, vaikka kuinka haluaisi, vaikka kuinka katuisi, kaipaisi, kiihkeästi toivoisi, lahjoisi (kenet?) tai kiristäisi hirvittävillä tavoilla (miten tarkemmin ottaen?). Ja kukapa oikeasti haluasi palata menneeseen, vain nähdäkseen ajan kuluessa, että menikö paremmin, omasta mielestä. Onko todennäköisyys edes fifti-fifti? (Tilastotieteen opinnoistani on jo ikuisuus.)
Kiire – Minne tässä nyt kiire on, valmiissa maailmassa! Onko 'valmis maailma' sama kuin pysähtynyt? Maailma jota ei enää ole.
Pysähtyä – Jäädä tähän, siis oikeasti?
Jäädä – Jämähtää kiinni vanhaan. Eikö se ole sitä, kun toivoo, että tämä kurja aika päättyisi, että saisi taas vapaasti... niin kuin ennen. (Oletko yhtään vapaampi silloin, sitten joskus? Uskallatko kysyä itseltäsi. Tai katsoa peilistä, kun vastaat tuohon kysymykseen.)
Kurottaa eteenpäin (vaikka onkin paikallaan) – Se on kyllä ulottuvuuden määre, tilan määrittäjä. Määränpää.
Vieläkö jotain?
Vieläkö – Vieläkö tämä jatkuu? Tämä jatkuu. Toisen kerran. Tämä on se toinen. Onko toinen kerta aikaa, koska ensin tulee ensimmäinen, josta ei useinkaan tiedä, että sille tulee jatkoa. Toisesta tietää, että aikaa on kulunut, koska ensimmäinen tulee aina ajallisesti ennen toista. Kolmas tulee vasta näiden kahden ensimmäisen jälkeen. Onko pinnan alla nyt vai ennen? (Mitä ihmettä tämä nyt on? Jäikö jotain välistä?) Hukkuiko aika? Tulevaisuudessa ei olla pinnan alla, paitsi jos hukkuu. Onko hukkuneen aika ikuisesti 'nyt'? Vissiin. Mitä se on toisin sanottuna? En ole varma. Joskus en ole menneestäkään varma, en tiedä. (Juujuu, älä selitä.) Nyt se ei ainakaan taida olla. Se mitä tulevaisuus on, on selvimmin epävarmaa.
Vasta äsken – 'Vasta äsken' on vanhuuden merkki, orastavan vanhuuden ainakin.
Alle minuutissa – Se kuulostaa jo ihan faktalta. Kuka oikein keksikään, että on minuutti ja tunti, ja että sekunteja vasta onkin? (En mene, googlettamaan siis.)
Ehkä – Sekin mittaa aikaa, tavallaan, tai ainakin joissain tapauksissa.
Vähitellen – Vaatii aikaa ollakseen totta.
Väistämättä – Sen voi sijoittaa joka suuntaan, ainakin menneseen ja tulevaan.
Tulevaisuudessa – Ei voi henkilökohtaisesti olla varma onko se olemassakaan, tulevaisuudessa oleminen, itselle.
Pikkuhiljaa – Pikkuhiljaa saatan oppia. Kliseet ovat totta! Siis jos.
Jos vielä – Jos vielä kerran. "Jos vielä oot vapaa." Jos vielä yhden kerran, edes. Jos vielä yhdenkin kerran, niin...
Vähin erin – Aika kuluu vähin erin. Ja moni muu.
Vähän vielä – Se sisältää jo monta aikaa (niin kuin edellinenkin), erikoista ja erityistä. Ihmeellinen on elämä, ja ihmisen mieli. On on, klisee sekin. Kumpikin.
"Tehdään se nyt oikein ajan kanssa." Voiko tehdä ilman aikaa? Jos tekee jotain, se vaatii välttämättä aikaa. Aika kuluu, turhaan. Niinkin tavataan päivitellä ja käsittää, kaiken aikaa. Jos jotain tapahtuu, aikaa kuluu samalla ja sen tapahduttua on varmasti kulunut erinäinen määrä aikaa. Sinä teit sen! Kulutit ajan, onneksi vain omasi. On se aika poika! Se on jo aikamies! Muttei aikanainen. Eikä lapsi, aikalapsi. Onko nainen ajaton? Se tarkoittaa, että kyllä sitä aikaa on ollut ja on vieläkin, naisella ja minulla, joka sen todistan. Ja rohkeasti ennustan, että sitä tulee vielä olemaankin. Ajattomuutta. Aikamoista uhkarohkeutta, eikö? Ajallista. (Mitä se nyt tähän taas tuli.) Aika lailla ajallista.
Aika lailla?!?? Eikö 'aika' -sanalle tässä yhteydessä keksitty muuta sanaa? Keksittiin: "melko". Mutta miksi "aikakin" jäi käyttöön? Käyttökelpoinen aika. Aika aika! Sano.
Nyt tähän (kirjoittamiseen/lukemiseen) on kulunut sekä aikaa että sivuja, että mustetta, että vaivannäköä. Kielikin on aikaa. Jos ajattelet tai sanot vaikka vain kirjaimenkin (ajasta tai muusta), on kulunut aikaa. Ja jos aiot sen sanoa, siihen sinun on varattava aikaa. Ehkä varauskirjasta, jos sellainen sattuu olemaan käytössä. Elämää varten. Tai miksei ihan vuosikalenteriin. Vaikka ei siihen taida päivän ajatuksista murto-osakaan mahtua. Ja varsinkaan ehtiä – se nyt on ainakin aikamääre – niitä kirjaamaan. Siihen menisi kaikki aika, oma aika siis. Muiden aikaa ei voi ostaa edes rahalla. (Älä väitä vastaan. Työnantajan ostama aikakin on ikiomaa, aattelepa ite.) Jos ajatuksia on päivässä 60 000, niinkö se oli?! Ei ehdi millään. Varaan itselleni näin ja näin paljon aikaa, näin monta vuotta, elämäkseni, elääkseni sen verran vielä, jo eletyn ajan lisäksi. Mutta sitä varausta ei taida kuulla kukaan, tai ainakaan välittää.
Aikamatka ei ole konkreettisesti mahdollista. (Paitsi Matt Haigin romaaneissa.) Ei ennen eikä jälkeen. Paitsi että elämä taitaa olla vain tietynpituinen aikamatka, useimmiten ennaltamäärittelemätön. Paitsi joskus joku voi päättää päivänsä, tai kaiken aikansa, itse, loppupäästä mitaten. Alkukohtaa emme voi päättää, ainakaan vielä, nykyvälineillä. Tai mittareilla huomata sitä.
Aika ei ole sattumanvaraista. Näillä nykyisillä mittareilla. Saattaisi joku tiedemies todeta. Johon toisen alan tiedemies vastaisi, että sitä se nimenomaan on, sattumanvaraista. Jos niin haluaa ajatella, voi. Ihminen valitsee ajatuksensa historiansa mukaisesti, ja maailmanhistorian. Ja nykypäivän(sä). Ja saa elämän mittaisen ajan, ajanmukaisen. Onko olemassa mitään muuta kuin ajanmukaista, tässä ajassa, juuri tässä ja nyt, ja vähän ennen äskeisen tämänhetken ajattelemisen jälkeistä aikaa. Kaikki ajattelevat ihan vain itsekseen. Sekin vielä. Yhteinen ajattelu on sopimus, ei muuta, ei mitään aukottomasti todistettavaa. Onko aukko aikaa? Samoja kirjaimia ainakin on monta. Ajatukset ovat kyllä erilaiset, vaikka onhan 'time gaps', eikö totta! Aika velikultia, ne! Jotain tapahtuu, kun aika kuluu.
Hetki – "Ei se että meillä oli hetkemme". Tasaisentappavaa. Sekin vaatii aikaa.
Aika on rahaa – Väitän tätä vastaan: ei ole! Onko se kuin laittaisi rahaa pankkiin? Ei, aikaa ei voi – tässä muodossa kun se on meillä määritelty – panna mihinkään. Se vain on. Hetken tai pidemmän aikaa. "Vuodet vierii armahani, elon ilta kohta saa..."
Kohta – Kohtapuolin. Vaan entä kun tämä kohta voi olla enemmänkin? Ja se kohta, jolloin lupasit Sen, mutta jota kohtaa ei koskaan tullut. Tekemättä jäi.
Huomenna – "Huomenna hän tulee", vaan huomista ei tullut, sitä huomista, koska aina tulee uusi huominen. Sepä vasta hassua onkin. Eilisiä on päivä päivältä enemmän. Kaikkea sitä ihminen keksiikin, syystä tai toisesta, ja uuden vuoden hyvin menemisiä vakuutellessa. Mihin uuttavuotta tarvitaan? Muuta kuin ajan pilkkomiseen sopivasti hahmotettaviksi pätkiksi, että voitaisiin aloittaa alusta, kisata ajan kanssa ja toivoa, uskoakin, joskus jopa uuden vuoden hurman jälkeen. Usko on aikamääre. Futuuri.
Tulevaisuus. Onko se aikamääreistä pisin? Kenelle on ja kenelle ei. Itselleni se on enemmän kuin todennäköisesti (eli varmasti) vähemmän kuin menneisyys. jos nykyhetkeä oikein onkaan, kun se vaihtuu koko ajan. "Samalla hetkellä tajusin!" Ei, se ei ole mahdollista.
(Ei loppunut aika vaan muistikirjan sivut. toim. huom.)
