Jalovesi

vesi hyväilee
silmiä,
suuta,
mieltä,
minua...

vesi ei riitä
tarvitsen myös tulen
ja ilman
ehkä maankin
     - tai siis tietysti tarvitsen ne kaikki
halusin tai en

-

Vesitystä

Kirjoittelen mitä sattuu.

Tutkiskelen sitä, mikä ei satu.

Kaipailen veden ääreen,

mutten aio vesittää haaveitani.

Tutkiskelen sitä, mikä ei satu,

elämisen ohjeiksi,

mutten aio vesittää haaveitani,

vaikka kyyneleitäkään en estä.

Elämisen ohjeiksi

tarvitsen unelmani ja päätökseni,

vaikka kyyneleitäkään en estä

ilon enkä surun tähden.

Tarvitsen unelmani ja päätökseni.

Kaipailen veden ääreen.

Ilon - enkä surun - tähden

kirjoittelen mitä sattuu.

-

Ämpärikaupalla hyvää

elämä roiskuttelee
ämpärikaupalla hyvää
   minun päiviini

kyynelkimara ja naurunhyrske
  värisyttää selkäpiitä
 tunnen lihaksikkaat siivet selässni

elämäni arvokkuus
saa polvet mustelmille
        kopsahtelen maantasalle
                  silkasta kiitollisuudesta

-

Siivekäs olo

leyhyttelen siiventynkiäni

ja lennähdän aamuauringon valossa

pikitien piennarta myötäillen

uuteen päivään

kotiin palatessa

matalalento kiidättää
tuleviin kuviin,
   jotka ovat pilvenreunan tasalla

siipien lentokyky huimaa
  nehän kantavat minut
     -  koko tämän painon

                       
                       liidän, kiidän, lennän, ennän...

Always dignity (Gene Kellyn sanoin)

Maanittelen itseäni
olemaan fiksu:
"käyttäydy arvokkaasti",
niin ettei tunnu miltään.

Olemaan fiksu
normien mukaan,
niin ettei tunnu miltään,
ainakaan toisten silmin.

Normien mukaan
tässä iässä ei pitäisi enää toilailla,
ainakaan toisten silmin,
vaikkei kukaan tietäisikään.

Tässä iässä ei pitäisi enää toilailla.
Käyttäydy arvokkaasti,
vaikkei kukaan tietäisikään,
maanittelen itseäni.

Kohmeessa

ei ole päivistä parhain, 

                             ehei

kohmelo muuttuu moneksi sunnuntaituntien tahtiin

  

      pienet lihakset kutistavat niskaa

        suonet venyttelevät sääret säikyiksi

         suu sekä sielu hamuavat makeaa ja suolaista, eikä silti tasapaino saavu

pitkästä aikaa kuulen moraalin vartijan ehdottelevan katumapäätä

             vetäydyn kippuraan vasemmalle kyljelle

                                              sitten oikealle

                                                  ja vielä kerran vasemmalle

            suoristan selän sohvaa vasten

         

siristän silmät sokeaan suppuun

     aurinkoinen taivas on seesteestä sininen,

           sillä harmaan karvaat pilvet ovat minun mieleni päällä

saan neuvon ottaa perspektiiviä helikopterista,

   mutta näen sieltä asti ruman läikän,

      jota ilman olisin hyvinkin voinut elää

säälittäväksi selitykseksi on kelvattava inhimillisyys

                                                           keskeneräiyys

                                                            opinpaikka     

                                                             - tuskin opin 

Kysymyksiä daideilijalle

Pekka Kuusistoa pyydettiin Kainarin nettisivulla täydentämään lauseita. Miä pyysin itseltäni samaa.


Nukun yleensä... syvästi ja tarpeeksi.

Aamukahvia juon... silloin, kun minua vastapäätä istuu joku, jonka kanssa keskustella ja nautiskella.

Hyvässä hotellissa... voi tilata huonepalvelusta hyvää ruokaa juomineen, jonka voi nauttia leveässä vuoteessa, syötyään voi kääntää vieruskaverille selän, ja ikkunasta näkyy maisema, ellei satu olemaan parveketta, josta maisema näkyy vielä paremmin..

Jääkiekkoa seuraan... sen verran, mitä Hokin Teemu Virtala minulle kirjakaupalla käydessään kertoo.

Lentokoneessa minä... haluan ikkunapaikan, jotta saan seurata pilviä, ohilentäviä lentokoneita ja luonnollista karttaa.

Heitän talviturkin... mielellään jo toukokuussa, mutta ainakin kerran kesässä.

Jääkaapissani on aina... magneettteja ovessa.

Ja tämäkö on kiinnostavinta, mitä taiteilijalta keksitään kysyä....

-

Hänminä ja sattumukset

hänminä
on topputellut itseään
olemaan ahdistumatta prosessien pituudesta
- eihän se yllätys ole

hänminä
saa itsensä aika ajoin kiinni
tuskittelemasta ettei mitään tapahdu
- vaikka koko ajan tapahtuu

hänminä
osuu sattumusten kohteeksi
ja joutuu totisesti tolaltaan
- vaikka onkin odottanut odottamatonta

hänminä
pakahtuu pienistä onnen järistyksistä
eikä tyynny hetkessä eikä kahdessa
- vaikka lain mukaan toisen laidan sattumukset istuttavat hetikohta alas puuskuttamaan

hänminä
on hämillään
    ilojen ja ikävyyksien ristitulessa

hänminä on vahvasti pienesti elossa

-

Pintaliitoon

Olen levoton ilman syytä, luulen.
Tahditan sydäntäni vakauteen,
tasaan vereni painetta
huokailemalla syvälle itseeni.

Tahditan sydäntäni vakauteen
- enkä kykene vaikka tahdon -
huokailemalla syvälle itseeni.
Vajoan alkulähteille

- enkä kykene vaikka tahdon -
saavuttaakseni kevyen pintaliidon.
Vajoan alkulähteille
pyytäen unta neuvonantajaksi.

Saavuttaakseni kevyen pintaliidon
tasaan vereni painetta
pyytäen unta neuvonantajaksi.
Olen levoton ilman syytä, luulen.

-

Oi kun

Oikullisuus.
Luonnon.
Elämän.
Itseni.
    On onneksi.

Oikullisuuden tähden löytää.
Sen myötä tulee löydetyksi.
Löytöretkeä koko matka.

Ihmisluonnon oikku. 
Pidellä kiinni elämän kaiteista.
Kohlia itseään onnen kulmiin,
kastua tuskanhikilätäköissä,
kurotella niin koholle kuin uskoo,
maata maassa vasten ja hankaan.

Harmitella äsken
hurmaantua nyt...
Huomenna kaikki on totaalisesti toisinpäin.

Kylmänkuumat hurman väreet kyselevät
                           takaraivon tienoilla
                                             miten näin voi käydä
                                                  minulle...

.

Huminaa, havinaa, kolinaa...

Huolimattomat toiveet tulevat luo, nurkkien takaa, yllättäen. 

Edessämme joku avaa oven ja kurkkaa sieltä, 

tiedustaa halukkuutta. Silloin on syytä sanoa "kyllä".

Kirsi S ehdotti. "Eniten minua kiinnostaisi saada sinulta päivityksiä  Lukeminen on pääasia -sivustolle." Hämmästellen otan lukupiirimuusan kädestä kiinni.

Tämä kaikenlainen puolijulkinen kirjoittaminen 

saa rinnan pakahtelemaan, rajusti...
posket tuntuvasti punottavat...
usko ihmettelee kaikkea mitä juuri nyt näkyy...

ihan kuin olisi tapahtumassa jotain jännää, 

suurta ja ihmeellistä...

eikä se ole muuta kuin näytölle ilmestyviä kirjaimia...

Värikästä huminaa. Tämä meikäläisten elämä tuulissa ja pilvissä.
Kutkuttavaa havinaa. Korvien välisessä avaruudessa.
Joulupukin kepin kolinaa unelmakotini, Mantelipuutalon eteisessä.

Elämän huuruista humaltuneena nipistelen itseäni.
Olenko kotona?!

-

Meikäläiset päässäni

Pirkko A muistutti. "Elämä menee seitsemän vuoden jaksoissa... solut uudistuvat seitsemässä vuodessa (jotkut paljon nopeammin, mutta kaikki solut ovat seitsemän vuoden jälkeen uusiutuneet). "

Otan ajatuksen omakseni. 

Olen täysin toinen ihminen, 

soluineni, sieluineni 

kuin vuonna 2005, 

             jolloin kaikki jatkui.

Kati S houkutteli. "Oletko kokeillut, että henkilöistät tuntemukset ja alat kirjoittaen käydä keskusteluja niiden kanssa?"  Olen harrastanut aktiivista mielikuvitusta toisin sanoin, hapuillen. Innostun uudesti.

Otan ajatuksen omakseni. 

Meikäläiset minun päässäni.

Heidänkin keskuudessaan on tapahtunut suuri muuttoliike. 

Historiallisesti merkittävä. 

Osa menneistä minuista on hämärtynyt kuulumattomiin, 

uusia on tullut asumaan korvieni väliin oivallusten myötä.
Olette kaikki niin tervetulleet.
Pääkotiini.


-

Huomenta

Kaunein sana on 'huomenta'.
Ääneen lausuttuna.
Silmät kiinni kuultuna.
Lähietäisyydeltä.
Juuri kun on heräämäisillään.

Se päihittää jopa hepsunkepsun. Ikisuosikkini.

Huomenta.

-

Elämän opetuslapsena vol.1958

Ajallaan elämän tarjottimella on juuri se,
yllätys, yllätys,
mitä (kieltämättä) on toivonut.
Se vekkuli naurahtaa.

Yllätys, yllätys,
ilmestyessään
se vekkuli naurahtaa,
osoittaa toisen kuvakulman.

Ilmestyessään
haikailtu, hinguttu, himottu
osoittaa toisen kuvakulman
kyseenalaistaa koko haluamisen.

Haikailtu, hinguttu, himottu,
mitä (kieltämättä) on toivonut,
kyseenalaistaa koko haluamisen.
Aikanaan elämän tarjottimella on juuri se.

.

Yksinhuolehtija

Huolet haparoivat minussa,
vaikken ole antanut niille lupaa.
Se pelottaa minua
enkä rauhoitu.

Vaikken ole antanut huolille lupaa,
ne tunkeutuvat kaikkin ajatusteni rakosiin,
enkä rauhoitu.
Ei auta vaikka hymyilen niille.

Ne tunkeutuvat kaikkien ajatusteni rakosiin
huolettomuutta teeskennellen.
Ei auta vaikka hymyilen niille
ja vakuuttelen kaiken olevan hyvin

huolettomuutta teeskennellen.
Se pelottaa minua
ja vakuuttelen kaiken olevan hyvin.
Huolet haparoivat minussa.

-

Jäljet johtavat jäljettomiin

Jäljillä
- on kynä ja paperia... sille kun valuttaa, selkenee... takaa, tässä ja tuolla tuolla...

Jäljissä
- Kaupunginlammen rannalle pysähtyessä elämä näyttää menneistä tukevoituneelta, tästä hetkestä täyteläiseltä, tulevasta tilavalta...

Jäljittä
- yksinäisyys saa peloille alttiiksi... tulevat jälkeni voivat upottaa... kukaan ei tamppaa edelläni... hämärryn... hidastun... huolestun...

-

Surun kulmassa

ajattelen elämääni surullisesta kulmasta:
                              en ole kenellekään
                                                juuri nyt

   ystävät ajelehtivat taivaanrannan suunnassa harmaina poutapilvinä
          pumpulinpehmeinä mutta tavoittamattomissa
          näen ne, mutta en tunne

suru aukoo sisukset, ja sulkee
          syliinsäkin
    sivelee ihon alta
           kirvely ei näy ulospäin,
            mutta olen pää haavoilla, valmiina painautumaan polvilleni
                                     arvet tuntuvat jo

-

Omilla jäljillä

Pitkänä perjantaipäivänä kävelen hiljakseen lammen jäistä, kuhmuraista polkua. Taivas on pehmeän harmaa. Minulla on aikaa. Mennyttä, tätä ja tulevaa.

Haluan istahtaa. Kaupunginlammen rannan penkkiin on takapuolestani jäänyt julkea jälki. Se julistaa, että olen istunut tässä ennenkin.
Lumesta ylösnousseen penkin peitän violetilla perseenalusella ja alaselkäni vaaleanpunaisella shaalilla. Nostan hupun pään suojaksi.
Repussani on täysi varustus. Taskumatillinen viskiä. Sen savuisuus korvaa nuotion. Pikkusikarin savutus lisää efektiä. Ja kliseitä uhmaten aurinko tulee esiin tummien pilvien sivuitse, tuo tullessaan nuotion lämpöä ja valon, jota ei voi kieltää. Se valaisee minut, halusin tai en. Ja haluanhan minä.
Tällä paikalla olen istunut monta hurmaantunutta hetkeä. Täynnä iloa ja odotusta. Sanojen suloa.

Viski soljuu sieluun.
Sikari savuaa sydämeen.
Aurinko tunkee suoraan ajatusten ytimeen.

Pääsiäispupu koikkeloi lammen halki. "Låt mej komma, komma in" supisee uskollinen rakastettuni Bo S korvaani. Istun keskellä lunta. Silmissäni vilahtaa kesä.

Pidän kynää muistikirjan sivulla kuvasta vapisevin käsin. Kuvasta tulee eri todellisuutta kuin vastarannan talo. Käteni ei tottele silmien ohjausta. Katselen niitä rinnan, huteria kuvia ja sanojani. Sanat ovat minun kuviani. Se ei muutu. Olen passiivinen kuvankäsittelijä.

Olen penkin painaja. Painan sieluuni tämänkin hetken.
Pilvet tulevat valon eteen. "Timmar blir dagar, veckor blir år" laulaa rakastettuni. En olisi uskonut niin käyvän, monta kevättä sitten.
Silti kaikki on hyvin. Parhaiten. "För jag har lovat mig själv den medicin som jag fått". Levollisuutta ja aikaa. Kun maltan odottaa, aurinko tulee taas, pistää silmät sirrilleen.

Humaltunut mieli vie minua sinne minne tahdon. Olen saamaisillani orgasmin, sanoista, sävelistä, auringosta ja tilasta. "Låt mej komma, komma in". Ihana yksinäinen iltapäivähumala.

Mikä keli, mikä maisema, mikä tunnelma keskellä mitäänsanomatonta Kajaania, hetkenä, jota ei oikeastaan ole. Voisin olla tässä aina. Tuntuu niin hyvältä, hyvältä. "Kvinnor som spottar på döden." Tämä on paikka vaeltaa pyhiin.

Rakastan elämää huhtikuisen taivaan täydeltä.

-

Arjen morsian

olen lupautunut Arjelle

olen Arjen morsian

Juhla Humu-Pekka -haave on jäänyt jälkeen

     tullee vastaan spiraalin seuraavalla kiekalla, jos sinne ennätän

kihlausaika tuntuu pitkältä

    sormus kiristää

      painaa vaon nimettömän juureen,  

                 syvän rypyn 

                 muiston tulevasta liitosta Arjen kanssa

harjoittelen vastausta hetkenä minä hyvänsä esitettävään kysymykseen

   'Tahdotko?'

  "Tahdotko mun tosiaan, suhteeseen vakavaan?"
       jota kysyy tosissaan joku muu kuin laulun sanoittaja

tiedän, että minun on vastattava 'Tahdon', ja tahdottava sitä

            

                                 vaikka elän sitä jo nyt
                                 arkeani

-    

Lässytystä

runot sattuvat silmiin
heti aamusta

otan runon kerrallaan
hyväilen jokaista sanaa
        ainakin niitä, jotka omin itselleni
                                   osaksi minuutta

toisten runoissa on palasia minusta
omat runoni ovat minä
                          kokonaan
                          osissa

olen oman elämäni runot

     kanteletar

-

Läksytystä

Haluan
ainakin toistaiseksi,
näillä näkymin,
luulisin, arvelisin
tätä suhteellisen kutistettua elämää,
johon kuuluu useasti ei'n sanomista,
loivia liikkeitä,
suunnittelemattomuutta ja pakottomuutta,
itseensä unohtumista,
odottelua ja ihmettelyä,
intuitiota tai kuvitelmia siitä.

Olla niin kuin ei olisikaan.
Ihmetellä ihmisen ulkoaohjautuvuutta.
Kalenteriin merkitty työvuoro
määrittelee päivän,
eikä tule jäätyä kotiin itsensä kanssa,
vaikka sitä haluaisi eniten.
Kummallinen rakennelma, ihmisen mieli.

Viihdyn seurassani,
vaikkei minulla olisikaan annettavaa,
enkä saa aikaiseksi.
Olen ja oudoksun,
itseäni.
Opettelen olemaan odottamatta itseltäni mitään.
Se on raskas läksy. Yhä uudelleen harjoiteltava. Sopeuduttava.
Sen, etten odota muilta mitään, olen jo oppinut.
Helpotuksekseni.

Haluan olla tässä ja nyt.
Näin.
-

Uinu, uinu lemmikkini

Haluan unohtua uneen,

viedä itseni täältä pois. 

Minulla pitää olla vapaus,

lupa olla kesken.

Viedä itseni täältä pois

- mikä outo ajatus.

Lupa olla kesken,

sehän on itsestäänselvyys.

Mikä outo ajatus

hereillä ollessa,

sehän on itsestäänselvyys,

olla tarpeeksi.

Hereillä ollessa

minulla pitää olla vapaus

olla tarpeeksi.
Haluan unohtua uneen.

-

Tilantajuissaan

       Illuusioiden helmoista haluaisi pidellä kiinni,

                                                   että eläisi edes ne.
       Jos ei kokonaista unelmaa voi saavuttaa,
                                                   voi kuvitella elämänsä epätodeksi.

Keskittyminen muuhun kuin odottamiseen, haaveiluun, saa unohtamaan tilan tyhjäksi.
Unohtaminen tekee tilaa. Olen lahjakas unohtaja.

Siirrän itseni tähän hetkeen. Reaalionneen. Olen kuin en olisikaan. Muualla kuin tässä nyt.

Olen raivannut tilaa tuloille.

Sydänosastonhoitaja on ollut ahkerana.
Eteisen ikkuna on seinän levyinen, menneet kuvat ja kalut on kadotettu, kammio kumisee typötyhjyyttään.
Tila on valoa täynnä.

Portti ja ovet on remmottu syrjään, tulemista varten
                     tilaa on
                     tilaa mennä
                     tilaa tulla...
               
-

Auringonvalon ulottuvuudet

Ottaakseni oppia auringon noususta kertaan faktumit.

Aurinko nousee taivaalle jokaikinen aamu. Kulkee reittinsä valaisten kaiken aikaa, eri kulmista, mutta päällisin puolin kaiken. Se laskee, tiedämme varmuudella, mutta nousee taas, yhtä varmasti. Jos ei paistamaan, niin valoa tuomaan joka tapauksessa. Pimeimpäänkin päivään.

Valo raivaa tilaa. Pyrkimyksilleni. Jotka ovat?
Letkeys. Ettei ole pakko. Että saan. Että on mahdollisuus. Että annan tulla ja mennä. Kiinnipitämättä.
Rytmisyys. Minun oma rytmini. Joka voi olla synkassa toisen rytmin kanssa. Hetkittäin.
Aikatauluttomuus. Otan vastaan. Olen väkistämättä. Ihmettelen ja ihailen ajan viisautta.
Valoisuus. Joka väistämättä jo on, joka päivä. Näen sen. Koen sen. Elän siinä. Hämärässäkin.
Rakkaus. Sen kaipauksen myönnän nyt. Minulla on siihen oikeus. Ja ilo. Kaiken jälkeenkin.

"Ihana valo. Sinä olet aurinko." Kuinka itsestään selvää. Aurinko on ja pysyy. Tulen liekkikin on ihana valo. Sen polte on elämälle välttämätön. Minun elämänilolleni. Mutta tuli sammuu, aina. Ikuiset tulet ovat... onko niitä?
Paitsi elämän liekki, joka on niin kauan kuin olen.

-

Sanahurmoksissa

Hurmoksissa. Sanoista. Kun niitä tulee joka riville. Kun vain luovuttaa niille tilaa. Rakastan sanoja kun ne kulkevat minun pääni kautta. Tekevät syrjähypyn sydämeen. Palatessaan päähän hurmaavat minut toistamiseen.
Ne ovat minun sanojani. Silloin kun valitsen niiden järjestyksen ja muodon itse.
Otan niitä omakseni myös muilta. Toisten sanat kulkevat melkein saman reitin, paitsi että ne tulevat päähän korvien ja silmien kautta. Päässä ne saavat aikaan reaktionsa ja jos ne tekevät minulle hyvää, ne käväisevät sydämessä ja palaavat päähäni. Jättävät jäljen. Mieleen painuvan. Tai palaavat antajalleen. Sekoittuvat minun omiin sanoihini ilman, että huomaan sen. En tunne omantunnon tuskia toisen oman ottamisesta.
Hurmoshaaveeni on sekoittaa sanojani toisen sanoihin. Ja että se toinen tunkee sanansa minun sanojeni joukkoon. Kaikkineen.

-