Sanoitan syksyn II

Syksyn sana numero viisi.
Harmaa. Koko maailma on heikosti harmaa. Kesän mittaan himmennyt ikkunaruutu korostaa mitäänsanomatonta maisemaa. Ihmisten puheet harmaantuvat kuin syksyyn ehtineen vanhuksen harva päälaki. Mieli on ankea eikä mikään maistu miltään. Suklaakin muuttuu kropassa yön aikana harmaaksi massaksi, joka kangistaa niin, että henkilönostokurki sängyn vieressä olisi aamuisin tarpeen.
Viisi haahkanuntuvan harmaata päivää viikossa.

Syksyn sana numero kuusi.
Kiittämättömyys. Syyskuun lopussa tuntuu jo siltä, ettei tänäkään vuonna ehtinyt tehdä mitään. Mitään siitä mitä hyvinkin aikoi ja vakaasti päätti. Uskoi elävänsä.
Kuudesti laukeava arjen ansa.

Syksyn sana numero seitsemän.
Sepalus. Sepalukset pysyvät kiinni. Humalaiset miehet ovat hukkumatta siihen saakka, kunnes heikot jäät ovat valmiita kannattelemaan sen hetken, että mies ehtii niin kauas rannasta, että hukkuminen onnistuu. Naisten pitkistä kalsareista sepalus puuttuu. En muista olenko tavannut koskaan miestä, joka olisi kaivanut pippelin esiin sepaluksen kautta, pissiäkseen tai muuten.
Seitsemäntenä päivänä hän lepäsi. Paranteli olonsa. Hukkumatta.

Sanoitan syksyn

Syksyn sana numero yksi.
Villasukka. 48 silmukkaa. Varsi 30 kerrosta eli 1440 silmukkaa. Kantapäähän 12 + 10 kerrosta eli 510 silmukkaa. Terän alussa ja lopussa vähenevä määrä 50 silmukasta. 45 kerrosta eli 2600 silmukkaa. Yhdessä naisen sukassa yhteensä ehkä 4500 silmukkaa. Sukkaparissa 9000 silmukkaa. Jos kolmet sukat päällekkäin, niin 27000 silmukkaa.
Miehen sukkapari. Keskikokoinen. 10000 silmukkaa.
Suhteellisen monta langankiertoa rakkaudellista lämpöä.

Syksyn sana numero kaksi.
Sade. Kumppaniksi kylmä aurinko. Lavasteeksi viima.
2 metriä sekunnissa (= miehen mitta) rakkauden ja lämmön tarvetta.

Syksyn sana numero kolme.
Odotus. Kesän odottamisen loppuminen. Uusien ryhtymisten toteutuminen. Talven odottamisen alkaminen. Uuden vuoden odottamisen pakko. Seuraavan kesän odottamisen väistämättömyys. Odottamisen jatkuvuus.
3 kuunkiertoa. Jouluun. Niinkuin se olisi jokin mitta.

Syksyn sana numero neljä.
Suru. Alkamisen suru. Jatkumisen suru.  Loppumisen suru. Suremisen suru. Selittämätön suru.
Surua d-mollissa. Yhden laulun verran. 89 tahtia. "Kuinka paljon mahtuu pieneen sydämeen rakkautta, kaipuuta."
4/4.

Ei äs ei yy ei äl ei ii eikä ää....

Minulla on syli. Minulla ei ole syliä. Minä kaipaan syliä. Kukaan ei kaipaa syliäni. Sylini kaipaa. Kenenkään syli ei kaipaa minua. Sylini ei ole kaipuun kohde. Sylini kaipaa kohdetta. Sylini on kaipuuta täynnä. Kaipaava syli ei ole minua varten. Syli on kaivattu. Syliini ei kaivata. No kai nyt syliin kaivataan.

Kaipaava syli. Sylin kaipuu. Kaipuun syli. Sylin kaipaaja. Kaipaajan syli. Syliin kaipaaja. Syliä kaipaava.

Ylin kaipuu yhtyy syliin.

Sydämettä
Yksinäinen
Lopun
Ikää

Sammunut
Yksin
Lämpöä
Ikävoiden

Saanut
Yhdelle
Liikaa
Iloa

Synkkä
Yö
Läpi
Ikävän

Syksy
Ylistää
Lohduttoman
Itkua

Sylitön elämä surkastuttaa sydäntä. Vain yhden sylin tähden.

Surun asemakaava

Surun asemakaava
piirtyy näille seinille
joita pitkin valun kynnysmatoksi

    Sormet vetävät perässään hämäriä kujia

Riivin oveen rakoa ilmavirran tulla
mutta mikään ei liiku,
    enkä minä

Makaan väsymyksestä kankeana
korvat tukkeessa kaikesta mitä en halua kuulla

Kaivan sukuhautaa raskautetuille rooleilleni
annetuille
väärässä uskossa vastaanotetuille

Kiitän

Siunaan
 varjelen
       syntymätöntä johon haluan puhaltaa hengen

Astua ovesta
   sinne, mitä en vielä tunne
Elollistua uudelleen

Iloton loukko

Ilo katosi koloon
ilotalon nurkkaan

Nurkat pakenivat
ratkesivat raunioiksi
                 Niillä kaivataan
                   kaukokatseisen arkeologin kouraa

Siivottomat surunauhat olemattomissa ovenpielissä
  huiskuttavat ohi kulkeville:
     Twist twist twist twist... jumalauta twistatkaa!
        tai tuon hullun pyhä henki hukkuu tänne tyrskähtelevään tuhkaan

Suremisen hetkellinen vaikeus

Elämä näyttäytyy juuri sellaisena, arvaamattomana vekkulina, kuin sen olen oppinut viime vuosina tuntemaan... Makaan kouristuksissani, kouriintuntuvissa tuskissani maassa...
Suruheinikko allani märkii suolaista vettä... joka vuotaa minusta... nyyhkivinä noroina... pitkin ristiselkää...

Minua kylmää...

Aina suojainen mäntymetsäni vaihtaa väriään kalmankalseaan kuusenvihreään... painostaa niin, etten näe polun seuraavaa mutkaa, jonka tiedän kyllä tulevan... ehkä pian... tai vasta... tai vieläkin myöhemmin...

Minulla on kaikki. Mutta miksi se kaikki upottaa vankat pohkeeni hetteeseen...

Ja kesken tämän surunvalittelun postimies soittaa yhdesti, itkuni vaihtuu kertatyrskäyksellä nauruksi ja iloksi.

Elämä, sinä pentele, et anna minun itkeä itkujani rauhassa, tälläkään kertaa... Minulla olisi ollut sille aikaa kokonainen päivä...

Tästä mitään tule...  kun on ystäviä...

Sävelten Heikkiä

Hän, Heikki, kirjoittautui sanoiksi ensimmäisen kerran kesällä 2006 Mieslahdella: Turkka-Arttu-Heikki kuljetti minut tulevaisuuteen...

Kesällä 2010 Heikki Ensimmäinen lennätti minut Hämeen taivaalle, lähes ajatusten voimalla. Purjekone tarvitsi vain vähän taivaallista vetoapua. Ilmassa soi hiljaisuuden ääni... vain pikkuinen piiiiip silloin tällöin kertoi koneen vinoista hetkistä... Silmissä leijuivat huikaisevat maisemat, ja taivas, fuskun tahtiin...

Heikki Toinen säesti minut taivaisiin kitaransa kanssa häähuumassa pari tiimaa sitten. Synkkamme oli itsestäänselvää ja helppoa kuin Se valssi kesällä. Ympäristö haipui olemattomiin... oli vain yksityinen tihenevä tempo ja sointujen sulo... musiikin harras hurma... Olin täysin vietävissä... minua todellakin vietiin... vastustamattomalla vimmalla. Sisäinen musiikillinen tarkastajani yllätettiin täysin... se oli jossain uinuksissa... Nautinto kuului vastaanpanemattomasti minulle... Ne olivat ne "selvät sävelet". Ne tulivat ulos meistä, soittimistamme, pysymättä sielujen nuottiviivastoilla... Ne harhauttivat meidät sinne, missä aika häviää... Hekumallinen Dansevise...

The Harmony SisBrothers...

Etumerkkien taivaat saivat siivet lepattamaan. Lyhyttäkin lyhyemmät tauot pullistelivat autuaallisesta mielihyvästä. Nousimme huikaisevassa termiikin imussa... ylös, korkealle, niin että meissä soi rubato... kevytmielinen duuri... kujeileva molli... atonaalinen autius...

Pääsin sinne... minne kaipaus on ollut kipeä ja kohtuuton...

Taivaasta laskeutuminen itkettää.... 

Kurottaudun säestämään sen kaiken... uudelleen... uudelleen... uudelleen... Haluan sen uniini, joka yö....

Tatuoin nuo kuulaat ja kirkkaat sointumerkit sieluni selkämykseen...

Kiitetty kiitetty kiitetty...

Heikki Kolmas...

Itkumuurilaastia....

Kun vihdoin perustelin tämän elon ja ilon talon....kaikki saatesanat onkin surusta tehty... Se särkyy päässä, karhentaa silmäkulmat, rahisee luomenreunuksissa, ruopii niskaan kuoppaa...

Tämän talon peruskivien väliin tulee itkumuurilaastia... Tahtoisin pestä lattiat ja kirkastaa ikkunat kyyneltulvavesillä... mutta pato, josta ne uskallan laskea vyörymään, on...  ei ole tässä ja nyt... sulunavaajaa... on vain kanavanvartija...

Uniin tahdon näkemään, millaisiin kuviin minut kutsutaan... Odotan aamua saadakseni tietää ja silti haluaisin illan jatkuvan aamuun, vuorokauden rajan himmenevän niin että huomennakin jatkuisi vielä tämä päivä... en raaskisi päästää tätä vielä pois... en ole valmis huomiseen...

Antaisit minun levähtää... uinahtaaa... viivähtää... jäädä...

Kohtaamisia Urhon syntymäpäivän aattona...

Jo puoliunessa kohtasin minut. Olin joltisenkin hikinen - on pitänyt vetää muutamana yönä peittoa päälle, tähän saakka olen pärjännyt lakanalla - ja kohmeinen - hormonit tukkivat kaikki tiehyet, se kangistaa. Kello on monena aamuna ollut hämmästyttävällä tarkkuudella kahtakymmentä vaille kahdeksan, kun katson kohti. Päässä kohisi:
missä ovat saappaat... se häälahja pitää tehdä... miten ne häärunot menevätkään ( ja lausuin ne itselleni ääneen, en muistanut joka kohtaa)... ehdinkö opetella häälaulut ulkoa... sunnuntaina pitää jaksaa suunnitella kirjoituskurssin sisältöä... rekvisiittaa seuraleikkeihin pitää valmistella... mitkä kengät laitan häihin... kirjakaupan virkateepaidat pitää pestä... mitä unta oikein näinkään... kylmäkallet pitää laittaa pakkaseen... muistavatkohan ilmoittaa kurssilaisille aikataulumuutoksesta... olisi pitänyt laittaa ihan toinen kuuruno kilpailuun... mitähän siitä seuraa, kun isäni eroaa ja jää yksin... on se L yks piip kun oli eilen kuin ei muistaisikaan mitä on luvannut... jokohan ohjaaja laittaa lopputyön tänään niin että sen saa moodleen... mitähän Taiteiden päivässä on huomenna... onkohan Anne vielä  kipeä vai tuleeko töihin... en haluaisi nousta vielä...

Kymmenen jälkeen oveen koputti P. Pehmeä tapa tulla luo. Ilahduin. Asiakin oli ilahduttava: pussauskoppi. Se ei meille riittänyt. Puheet ryöpsähtelivät vanhuudenmuistisairauksista rakkauden suvaitsevaisuuksiin ja suvaitsemattomuuksiin... kirjoihin, tietysti, kun ne tuossa pönöttävät värillisissä riveissä... (P lainasi Taisteluni ja toisen dekkarin)... Suomussalmen kesäteatteriin... kirjoittamisen maailmoihin... ja päädyttiin taas pussauskoppiin... tapaamisiin maanantaina...

Kirjakaupalla lukupiirit vilahtelivat puheissa.. MR, ilmielävä lukupiiriläinen, tuli ostamaan 'jonkun' kirjan. Keskustelu eteni hyllyjen väliä. Hän osti kolme: Neron elämäkerran, Brooklynin, Carpelanin... hyvältä tuntuu, kun pääsivät hyvään kotiin.

S kävi ostamassa uuden Tervon, Laylan. Sanoi, että uusi Hotakainen on juonetonta pohdiskelua. Piteli kädessään kahta kaksikymppistä. Olin antanut hänelle yhden liikaa. Rehellinen mies. Kassa erotti illalla kuitenkin.

T selaili ruutuvirkkauskirjaa, jota haaveili ja himoitsi jo maanantai-iltana, kun istuttiin pelargonioiden varjossa terassilla. Ladoin pinon virkkaus- ja neulekirjoja pöydälle. T osti neulekirjan pipoilla. Sanoin, ettei tarvitse odottaa jouluun, kun uudet ohjeet polttelevat. Itsensä saa tehdä iloiseksi tässä ja nyt. T lähti ostamaan itselleen vielä uudet jumppahousut, innokkeeksi.

Eräs rouva bongasi minut, kun tulin takahuoneesta: "Juuri teidät halusinkin tavata... Haluan kiittää, että löysin kesällä Sirpa Kähkösen." Kädessään hänellä oli Neidonkenkä. Muut oli jo lukenut. Koska rakastaa karttoja, osti Tammen ison karttakirjan, jossa on valtavasti hakusanoja. Jaoimme rakkauden ja muistelin omaa WSOYn karttakirjaa, josta jo äiti ja isä katselivat paikannimiä ristisanoihin... Siinä kartassa on kaikki oikein... sen pehmeät maisemat hyväilevät...

Ennen töistä lähtöä tutkin kirjarivejä. En nähnyt yhtään kirjaa, jonka haluaisin lukea juuri tänään!!! vaikka pari viikkoa on tuntunut, että lukemista vaativia kirjoja tulee Kirjavälityksen lootissa niin paljon, että tuskastuttaa. Lopulta kohtasin Erlend Loe'n. "Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa". R sanoi, että joku oli pistänyt sen keittokirjoihin.

YouTube-vaelluksella kohtasin amerikkalaisia tähtiä... What's my line? Ihailen Peter Ustinovia, Gene Kellyä, Alfred HItchcock'ia, Jerry Lewis'iä, Groucho Marx'ia, Woody Allen'iä, Dustin Hoffman'ia, Danny Kaye'tä, Doris Day'tä... Hupaisa formaatti... Hymyilyttää...

Illan viimeisen kohtauksen järjestän itseni kanssa. Menen valkeisiin lakanoihin sanojen seuraan...


Kurkistellessani oven pielestä tupaani, ihmettelen, miksi olen täällä... mitä oikein haluan sanoa... mitä minun pitää kirjoittaa... ehkä menen takaisin portaille miettimään...

Ajan tungos

Elo minussa rimpuilee... änkeytyy korvien väliin... pumputtelee sydänalaa... saa aikaan kaaosta otsaluun alla... Ei ole montakaan tiimaa siitä, kun tein vakavan päätöksen vaipua suhteelliseen erakkouteen ensi talveksi, mutta huonoltapa vaikuttaa...

Käteni nousee huitomaan eturiviin, sormeni kirjoittavat "kyllä kyllä kyllä", tuntematon ääni lupailee "miä voin ihan hyvin tehdä sen",  ja toinen ehdottelee täysin holtittomasti joka toiselle vastaantulijalle jotain sessiota tai produktionpoikasta... jalat polkevat Helkama Kaunottaren sinne ja toisaalle... Haaveiden laiva on ylilastissa...

Luottaisinpa ajanvirtaan... En pysty enkä kykene kuluttamaan aikaa enempää kuin minuutin kerrallaan, tai tunnin... tai viikon... Elämään vain tämän vuoden ja sitten toisen ja...

Viipyilevä minuutti on niin paljon enemmän... se lavenee tunniksi... ja päiväksi... Viisastuisinpa salaa...