sille koppalakkiselle,
koleaääniselle,
giljotiinin kokoiselle (ilman varjoa)
aina kello kuusi
katseemme kohtaavat
hänen silmiensä alla
kalvavan epäluulon verhoama kauhu tasapainoilee meissä
pidämme vuoroin vahtia
avoimessa oviaukossa
kun emme rakasta,
yksinäisyys yhdistää meidät
katson silmiin myöntämättä:
piinaa sinä minut,
niin minä piinaan sinut
painun polvilleni, että
sokea, kuuro, tunnoton muuri
olisi kipeintä unelmaani korkeampi
vahvempi vapaata tahtoani
ei minusta riitä elämälle
päättymätön vahtivuoro vaatii voimat
askeleeni köpöttävät pienenevää ympyrää
en tahdo nähdä muurin yli lepattavan valkean lipun helmaa
rankaise minut, tuomitse tietämään
mikä saavuttamatta jää
kiduta minut ulos unelmistani,
huuda elämättömän menneen ja tulevan riettaat raot umpeen
sulje valossa kalvenneet, syntymässä säikähtäneet haaveet
silitä, helli pääni painuksiin haudan pohjaan
vahdi vuorosi täyteen
tukin omin kourin kaikki pakotiet,
näkymättömät
sydämelläni ei ole kotia,
otan kodikseni tämän vankilan
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti