keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Tilinpäätös vuodesta 2013

1. Mitä uutta teit vuonna 2013?
Ryhdyin vihdoinkin yrittäjäksi. Olin taiteilija-asuntolanhoitaja Kuhmon kamarimusiikissa 2,5 viikkoa putkeen, töissä 24/7 ja siinä sivussa olin elämäni ensimmäistä kertaa tiskarina, Kontion koululla. Aloitin juoksemisen, ensin unissani, sitten Kaupunginlammen ympäri. Myin itseäni Valonpäivät-messuilla.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Taisin kirjoittaa kalenteriin päivämäärän 1.4.2013 kohdalle: Perusta yritys. En tee lupauksia tänäkään vuonna. Toki toivon itseltäni jotakin. Liittyen fyysiseen hyvinvointiin.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä, Marjut saattoi maailmaan hellyyttävän ihanan Enni Ilonan.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.

5. Missä maissa kävit?
Lapinmaassa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2014, joka puuttui vuodesta 2013?
Perinteeksi on muotoutunut halu rakastua tosissaan.

7. Mitkä vuoden 2013 päivämäärät tulet muistamaan aina ja miksi?
1.4.2013 Kynämatkojen perustamispäivä. 29.5.2013 kävin odottamattoman ja merkittävän keskustelun exäni kanssa 7 vuoden jälkeen ja sain synninpäästön. Elämäni hienoimpia juhannuksia Edun Paratiisissa.

8. Mikä oli vuoden suurin saavutuksesi?
1) Miesten puolue -esitys, upea ja mieliinpainuva sävellyksineen kaikkineen. Runot jäivät eloon puoluelaistemme mieliin ja puheisiin. 2) ’Ajatusten voimaa’ -kurssit vankilassa saivat parasta palautetta. Palasin menneeseen hyvällä tavalla. 3) Haastattelin kirjakaupalla Juha Itkosta ja Mikko-Pekka Heikkistä molempien erityiskiitoksin. 4) Työn ilo -koulutuspäivä. 6) Torsti Lehtisen sanomiset runoistani. 7) Runokoju Paltaniemen kirjapäivillä.

9. Mikä oli suurin epäonnistuminen?
Äitinä taas kerran: tyttäreni (aiheeton) hurja kritiikki asioihin puuttumisesta ja kaikista menneistä synneistäni.

10. Kärsitkö sairauksista, vammoista?
Home alkoi taas vaivata V-kadulla. Lienenkö homehtunut lopullisesti.

11. Mikä oli paras asia, minkä ostit?
Punamusta tanssi -taulu. Punainen mekko ja kengät alesta Kuhmossa. Punaiset Art-talvikengät. Uke Kakkonen.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Edun huvitukset, viemiset ja johdattelut. Jarin opetustuokiot. Turhan Jätkän vinkeet.

13. Kenen käytös masensi?
Muutaman, jotka eivät pidä lupauksiaan. Ihan tosta vaan. Seniorilaulaja 2013 -kisan järjestäjien lepsuilu.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Yrityksen tarpeisiin. Vaatteisiin ja kenkiin enemmän kuin vuosiin.

15. Mistä olit oikein oikein innoissasi?
Kuhmon kamarimusiikin taiteilija-asuntolanhoitajuudesta. Torsti Lehtisen kirjoitus- ja Pekka Lehtosaaren elokuvakäsikirjoituskurssista. Yritykseen liittyvistä kohtaamisista, ideoista ja suunnitelmista. Juoksemisesta. Eino Leino -talon ja Kaukametsän kirjoittajakursseista. Runojen yhteiskirjoitteluista  baareissa, toreilla ja turuilla. Pienestä lyhytelokuvayöstä.

16. Mikä laulu tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2012?
’Laululeija’. Ukulelellä soitettuna mm. Jarnan synttäreillä, jossa esitystä kehuttiin paremmaksi kuin Stigin. ’Jouluaattona kännissä’, koska tajusin, että omalla strummingtyylillä voi soittaa omaksi iloksi vaikka mitä. ’Piparia piparia’, joka on ensimmäinen facebook-esiintymiseni. Niin ja Tuure Kilpeläisen ’Ajatuksen voima’, joka on tavallaan Kynämatkojen teemalaulu.

17. Edellisvuoteen verrattuna olitko
a) onnellisempi/onnettomampi? Ehkä yhtä onnellinen. Ainakin.
b) laihempi/lihavampi? Samanmuotoinen.
c) rikkaampi/köyhempi? Lainavetoinen loppuvuosi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Säästäneeni. Liikkuneeni.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Ollut huolehtimatta etukäteen.

20. Rakastuitko?
Meinasin.

21. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
’Hävytöntä’.

22. Vihaatko nyt jotakuta, jota en vihannut vielä viime vuonna?
En. Mutta ikäviä ihmisiä välttelen.

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Claes Andersson: Syksyni sumuissa rakastan sinua.

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Kuhmossa kävin 27 konsertissa. Kremerata Baltica. Kalle Ahola. Anna-Mari Kähärä & Manner. Tuure Kilpeläinen. Jazzliiton kiertuekonserteissa niitä ilmenee, mm. Black Motor ja Mikko Helevä.

25. Mitä halusit ja sait?
1) Tein miesten kanssa runolauluesityksen runokahvilaan. Bonuksena keikka Heikin kanssa kaksin. 2) Olin sylissä, muutamaankin kertaan. 3) Kävin Lapissa. Edu vei Äkäslompoloon, 4 tunturin kierrokselle ja kotimatkalla toteutui 5-vuotishaave Aavasaksasta. 4) Pääsin tarpeeksi moneen kamarimusiikkikonserttiin. 5) Pääsin kirjoittajakursseille ja aloitin kirjoittajaopinnot yliopistossa. 6) Olin kevyesti Runoviikon talkoolaisena; emännöin hienoa Tulilla-esitystä.

26. Mitä halusit muttet saanut?
Työtilaa, mutta lisää tilaa kotiin sain. Rakastaa miestä pitkän kaavan mukaan.

27. Mikä oli suosikkileffasi?
’Rakkautta ennen keskiyötä’. Katsoin kaksi edellistäkin osaa taas pariin kertaan. ’Revolutionary Road’ yllätti, ja ’Tumman veden päällä’, ja ’Mieletön elokuu’.

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
Vietin etukäteen yhteisiä synttäreitä Edun kaa Paratiisissa ja tyttäreni kaa Hgissä. 55.

29. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Kun ei olisi tarvinnut ajatella rahaa.

30. Kuinka kuvailisit pukeutumiskonseptiasi vuonna 2013?
Oranssi alku ja lila/marjapuuronpunainen loppu. Punaisia kenkiä, laukkuja, mekkoja… Syksyllä en meinannut enää pystyä laittamaan mustia alusvaatteita.

31. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ystävien puheet (Edun, Sirpan, Jarin ja Sannan), satunnaisemmat monet olivat yhtä merkityksellisiä. Kiitollisuudesta polvillani iloitsen niistä. Kirjoittaminen ja Ruediger Schache.

32. Kenestä julkkiksesta haaveilit?
Oliko harvinainen vuosi etten kenestäkään?! No ehkä EthanHawke/JesseWallace-tyyppisestä rakkaasta.

33. Mikä poliittinen asia herätti mielenkiintoasi?
Ainainen kulttuurin kurmottaminen, paikallisesti, vaikka hieno kulttuurielämä on parasta, mitä tällä seudulla on.

34. Ketä ikävöit?
Lapsiani. Rakasta.

35. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Parhaista parhain oli ex-mieheni uusi minä. Myös uusiauusia ihmisiä tapasin, mm. Hannun, Kirstin, Päivin, Torstin, Pekan, Katriinan, Pekan...

36. Kerro arvokas elämän oppitunti, joka opit vuonna 2012?
Joskus sitä hämää itseään näkemästä totuutta, kun on jokin syy. Niin kuin etten olisi muka ollut aikanaan rakastunut Linniin. Minähän käyttäydyin kuin rakastunut nainen, olin siis sellainen. Monta muutakin opetusta sain Ruediger Schachelta, joka tulee neuvoineen aina oikeisiin aikoihin.

37. Oliko vuosi 2012 hyvä vuosi?
Hyvinhyvä vuosi. Onneksi sain elää sen.

38. Mikä oli paras hetki?
Edun Paratiisin juhannus; pitkittyneet aamiaiset taivaantuijotteluineen, Barchetalla uinnille ja takaisin saunaan yms. hetket. Kakkosena kuutamoyö ja BKO Pekan mökillä.

39.  Mikä oli huonoin hetki?
Todeta, ettei miehestä ole mihinkään. Sillä hetkellä. (Vaan jälkeenpäin ajatellen se oli sittenkin hyvä.)

40. Missä olit kun vuosi 2013 alkoi ja kenen kanssa?
Itsekseni. Kotona.

41. Joitko paljon alkoholia vuoden aikana?
Jokusen kerran. Ilman morkkiksia. Keskelläviikkoakänöset ex tempore olivat parhaita.

42.  Kohtelitko ketään huonosti vuoden aikana?
Muutaman mielestä. Mielestäni en.

43. Kohteliko kukaan sinua huonosti?
Lapsoseni. Kohtuutonta kiukuttelua. Ja muutama kaveri lupaili sellaista, mitä eivät pitäneet. Vastuuttomuus tuntuu aina yhtä kurjalta.

44. Kuinka paljon rahaa käytit vuoden aikana?
Nuukemminkin olisi voinut elää, mutta iloa niillä rahoilla sai aikaan. Ja vähäisiä ne määrät ovat entiseen verrattuna.

45. Mikä oli ylpein hetkesi?
Kertoa olevani yrittäjä. Niitä hetkiä oli monta. Ja kun sai ystäville kertoa onnenpotkuistaan. Kiitän heitä siitä.

46. Mikä oli noloin hetkesi?
Hmm… En muista mitään noloa, muistaako kukaan?!

47. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Olisin menemättä match.comiin. Se oli turha ja turhauttava kokemus.

48. Kuinka moneen kaupunkiin matkustit?
Varkauteen, Kuopioon, Kuhmoon, Helsinkiin, Ouluun.

49. Mikä on suunnitelmasi vuodelle 2014?
Olen levollinen, luottavainen ja asiaani uskova. Teen yhteistyötä väistämättömän kanssa. Olen valmis vastaanottamaan. Muistan, ettei kaikkea ihanaa tarvitse saada omaksi. Olen kiitollinen. Olen vaatimatta. Olen.

50. Kuvaile yhdellä lauseella vuotesi 2013: 
Levollisena ja vastaanottavaisena sain kaiken mitä tarvitsin. Ja enemmän, uskomattomin, odottamattominkin tavoin. Mot.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti