sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Tilinpäätös vuodesta 2014

1. Mitä uutta teit vuonna 2014?
Tarjoilin Maria Peessä. Kirjoitin autofiktiota. Ajoin MG:tä. Tanssi-liiketerapoiduin.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Lienenkö tehnyt... Nyt tein. Sen entivanhasen, kiloja koskevan.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Vain henkisiä.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Kummatätini Kaija.

5. Missä maissa kävit?
Virossa. Alamaissa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2015, joka puuttui vuodesta 2014?
Muuttaa.

7. Mitkä vuoden 2014 päivämäärät tulet muistamaan aina ja miksi?
Lauantaiyönä 22.11.2014 Ari ottautui käsipuoleen. Itsenäisyyspäivä ja Joulu 2014.

8. Mikä oli vuoden suurin saavutuksesi?
Kirjoittamisen perusopinnot arvosanalla 4, ja varsinkin proosan 5. Uusi strummingtyyli ukella.

9. Mikä oli suurin epäonnistuminen?
Syksyllä ennakoituja töitä peruuntui ja jäi toteutumatta.

10. Kärsitkö sairauksista, vammoista?
Kivi ja kuminauha kylkiluiden alapuolella.

11. Mikä oli paras asia, minkä ostit?
Musta ja lila pitsimekko á 29€. Tapani Ahtosen 'Saari'.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Matin yllätykset. Pertin yllytystaulu "Intellektuellit - eläkeläisiksi emme aio". Karita-karaoke-emännän biisiehdotukset.

13. Kenen käytös masensi?
Muutamien työsuhteiden. Muutaman ystävän yllättävät teke(mättäjättä)miset ja sanomiset.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Firmaan. Elämiseen.

15. Mistä olit oikein oikein innoissasi?
Pärnusta. Keikoista Heikin kaa. Helmeilijöistä. Kirjoittamisopinnoista.

16. Mikä laulu tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2014?
Egotripit. Fragmenttien aiheinakin.

17. Edellisvuoteen verrattuna olitko
a) onnellisempi/onnettomampi?  Syyspuolella vähän vähemmän onnellinen, paitsi ihan lopussa onnellisempi.
b) laihempi/lihavampi? Samanlainen.
c) rikkaampi/köyhempi? Köyhempi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Käsitöitä. Stilisoinut runokokoelmaani. Liikkuneeni.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Murehtinut tulevia. Epäillyt elämää.

20. Rakastuitko?
Kyllä, kyllä, kyllä!

21. Mikä oli suosikkitv-ohjelmasi?
Dag. Lilyhammer. Komisario Lewis. Lain viitta. Downton Abbey. Quirke.

22. Vihaatko nyt jotakuta, jota et vihannut vielä viime vuonna?
En vihaile.

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Tommi Melender: Yhden hengen orgiat. Kristiina Lähde: Kuinka voisit minulta puuttua. Tittamari Marttinen: Käärmesormus.

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Luomustudio-sessiot. First Aid Kit. Milla Rumi: Luulaulu. Paloma Faith: Upside down. Dido: White flag. Nick Cave: Suzanne. Anna Eriksson: Jos mulla olisi sydän. Mirkka & Madrugada: Sinä yönä.

25. Mitä halusit ja sait?
Hyviä töitä. Työnohjata. Kuhmon Kamarimusiikkia. Ulkomaan matkan. Olla sylissä. Soinnutuksia ukulelelle. Kirjoittaa lehtiin.

26. Mitä halusit muttet saanut?
Mesenaattia. Työpaikkaa Lapista.

27. Mikä oli suosikkileffasi?
The Sunset Limited. Ennen...it, taas.

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
Täytin 56 v matkalla Pärnusta Helsinkiin. Linja-autossa aamutuimaan Brita-kakkua ja kuoharia. Keravalla Kimi soitti 'Jos mulla olisi sydän'. Illalla Zetorissa blinit. Seuraavana päivänä lapsen kanssa Emossa lounas.

29. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Enemmät työt.

30. Kuinka kuvailisit pukeutumiskonseptiasi vuonna 2014?
Punertavia sävyjä. Jopa paljaat sääret mekossa. Allitkin paljaana.

31. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ystävien vankkumaton tuki ja viisaus. Edu. Sirpa. Tiina. Päivi. Hannu. Aleksei. Nuo myötätuntoiset, kannattelevat, uskoaylläpitävät ja realistisoivat, hyvässä.

32. Kenestä julkkiksesta haaveilit?
Matti Röngästä.

33. Mikä poliittinen asia herätti mielenkiintoasi?
Tasa-arvoinen avioliittolaki ja nimenomaan sitä vastaan olleet.

34. Ketä ikävöit?
Lapsiani.

35. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Ari. Mattikin oli merkityksellinen. Uusia hyviä ihmisiä elämään tuli mm. Hannun ja Jussin häistä, Torstin kurssilta, kirjoittajaryhmistä.

36. Kerro arvokas elämän oppitunti, joka opit vuonna 2014?
Kun luopuu, ei vaadi, eikä aseta aikatauluja, saa.

37. Oliko vuosi 2014 hyvä vuosi?
Oli. Kiitän.

38. Mikä oli paras hetki?
1) Matti Kidin viesti; "Sut täytyis siirtää toisiin aikakausiin, sulle olis kenties varattuna tollasta alppirinnettä, jolla istut ja katsot laaksoon kilometrin alempana, mietit miten päättäisit sen toisen oranssinhehkuvan runon, matkustaisitko jo takaisin residenssiin jousitetuilla kuningatarrattailla vai jäisitkö tähän hämmästyttävään olotilaan... sua on vaikea sijoittaa tähän luunkovaan yhteiskuntamuotoon ja aikaan. Et sä ole täällä omin itses. Tä?"
2) Kollega Anna-Maijan sanat: "Sussa asuu kirkas sanataideohjaaja."
3) Marjan kätilöimä oivallus hylätyksi tulemisen traumasta.
4) Kun sain sanoa: "Miä rakastan sinua." Ja kuulla sen.

39. Mikä oli huonoin hetki?
Juhannusyö. Loppusyksyiset toivottomat tiimat.

40. Missä olit kun vuosi 2014 alkoi ja kenen kanssa?
Sirpan kanssa kotosalla. Kuoharia, mätiä, etania ja hyväätekevää jakamista.

41. Joitko paljon alkoholia vuoden aikana?
Useammin ja enemmän kuin vuosiin. Karkaili jokusen kerran ihan lasista vaan jälkinaurujen kera.

42. Kohtelitko ketään huonosti vuoden aikana?
Ehken jonkun mielestä. Omasta kulmastani en, olin vain kunnioittavasti rehellinen.

43. Kohteliko kukaan sinua huonosti?
Kyllä. Yllättäen. Muutamakin ihminen.

44. Kuinka paljon rahaa käytit vuoden aikana?
Aika vähän.

45. Mikä oli ylpein hetkesi?
1) Työsessioiden jälkeiset palautteet, yllättävän monet. Sain kiitosta ja paljon kehuja. 2) Tiina ja Chydenius pitivät konsertin Maria Peessä. 3) Taija Tuomisen fragmenttipalaute.

46. Mikä oli noloin hetkesi?
Otteen menetys ryhmää vetäessä, vankilassa.

47. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
?

48. Kuinka moneen kaupunkiin matkustit?
7. Pärnuun. Ouluun. Varkauteen. Kuopioon. Kuhmoon. Helsinkiin. Keravalle.

49. Mikä on suunnitelmasi vuodelle 2015?
Rakastaa. Tulla toimeen. Tehdä töitä. Julkaista. "Keep on keepin' on."

50. Kuvaile yhdellä lauseella vuotesi 2014:
Elämäni draamaa, kuten haluan, hyvässä ja ainakin opiksi.


2 kommenttia:

  1. Hei Kerttuli,

    jos kohdan 38 alakohdassa 3 tarkoitit minua, kiitän suuresti tästä kunniasta.

    Mielenkiintoisella tavalla olit saanut vuotesi kaaren esille.

    Toivotan sinulle loistavaa alkanutta vuotta sekä iloa ja rakkautta! <3

    Marja

    VastaaPoista
  2. Marja, marjaseni!

    Ilman sinun lempeän tarkkaa katsettasi, en olisi tässä ja nyt, vapautuneena hylkäämisen kierteestä, rakastuneena. Kiitos kiitos kiitos!!!

    VastaaPoista