keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Myötäelän itseni kanssa

2015
Vähän pääsiäistapanintanssia, paljon helvatanhyvää pääsiäisjauhelihasoosia, eräänlaisia pääsiäisettoneita.
Se siitä suomalaisen maanviljelyn puhtaudesta.

2014
Lähdettävä on. Kohtapuolin. Kylille. Kun sanoin "joo". Joo joo.
Kotisatama-runoteoksen kirjajulkkarit Maria P:ssä.
Kauhea suolaisen nälkä.
Sisäiset viisaat puhuvat.

2013
Sain just suruviestin: Joulupukki on kuollut!
Siis ihan oikeesti, näistäkö pitäisi jotain äänestää?

2012
Humalluin lammen rannalla, BoKaspersin sanoista, harmaiden pilvimöykkyjen takaa putkahtaneesta auringosta, elämästä, ilmasta ja tilasta, sikarin savusta ja viskihuuruista.
"Jag drömde för litet, och tänkte för stort".
Työläs rakennelma, mutta hyvällä mallilla jo.
Pitkäköperjantai?
Joskus kannattaa mennä kauas tekemään se, minkä aikoo, ja mahdollisimman vähillä kamoilla,
sanoo intiimiyden rakastaja täällä.

2011
Käy kirjakaupan kautta kirjallisuusterapeuttiseen maailmaan.

2010
Kaikkea muuta se Itella postiluukusta pudottelee muttei Patea.
Tänäänkin taas sellaista, ettei vollotus meinaa loppua.
On minulla aivan uskomattomia ystäviä.
Ei tiedä mitä tekisi vai tekiskö mitään.

2009
Lentoon lähdössä. Mielessään.
Suorittanut Kultasuonen oppimäärän ja on aika tänttärissä.

-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti