sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Tilinpäätös vuodelta 2016



1.  Missä olit kun vuosi 2016 alkoi ja kenen kanssa?
Kuoharipäissäni Sirpan kaa lammenrannassa paukuttelemassa, jumaltenruokaa (mätimössöä) maha täynnä.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Lupasin, että luotan elämän käsikirjoitukseen edelleen. Luotan yhä.

3. Mitä uutta teit vuonna 2016?
Omat myslini. Nautin apurahaa. Tein ammatillisen kirjan. Nukuin yöbussissa. Kävin Ärjässä. Kirjoitutin ihmisillä huonoja runoja ja kotikutoisia aforismeja.
Uutta vanhaa se, että kävin katsomassa paikallista jääkiekkoa.

4. Mitä menetit vuonna 2016?
Jokaviikkoisen kävelyterapiaoption.


5. Missä maissa kävit?
Kreikassa.

6. Kuinka moneen kaupunkiin matkustit?
Seitsemään. Ouluun, Kuopioon, Kuhmoon, Helsinkiin, Thessalonikiin, Seinäjoelle ja Vaasaan.

7. Mikä oli paras asia, minkä ostit?
Uudet oranssililat verhot ja matot.

8. Kärsitkö sairauksista, vammoista?
Yhä pahenevista homeoireista. Mikään ei voi korjata tapahtunutta ja seuraukset kulkevat mukanani lopun ikää.

9. Edellisvuoteen verrattuna olitko
a) onnellisempi/onnettomampi? Onnellisempi kuin ikimaailmassa olisin uskonut.
b) laihempi/lihavampi? Yhtä lihava.
c) rikkaampi/köyhempi? Rikkaampi monilla mittareilla.

10. Mitkä vuoden 2016 päivämäärät tai asiat tulet muistamaan ja miksi?
7.5. kun nimulle myönnettiin Kulttuurirahaston apuraha Kuhmon juhlassa.
4.6. kun kävin käänteentekevän keskustelun MariaPeen tiskin takana.
27.08. kun Tuuliniemen aika alkoi.

11. Mikä oli vuoden suurin saavutuksesi?
Kehut ja kiitokset 'Miten minä kommunikoin' -työkirjasta. Apuraha, ainakin mikäli myötäeläjiin on uskominen.

12. Mikä oli suurin epäonnistuminen?
Kesän jälkeen en saanut liikuntabuumista uudelleen kiinni.

13. Kenen käytös herätti iloa ja hilpeyttä?
Päivi kanssaretkeilijänä. Ampan järjestämä Tommi Läntisen kädenpuristus takahuoneessa. Helmeilijät joka kokoontumisella. Eräs mies eräissä juhlissa, kun olin totaalisesti jo menettänyt toivoni. Lempeää ajatusten voimaa - ja Huonoruno-kurssilaiset. Hänen, johon rakastuin, kaikkineen ja enemmän.

14. Kenen käytös masensi?                                                                
Keskellä kesää kolmen eri-ikäisen miehen, jotka viikon sisään arvostelivat ulkonäköäni. Ja niiden, jotka vuoden mittaaan naamat pitkällään antoivat ymmärtää.

15. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Liikkuneeni, lukeneeni.

16. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Hukannut tavaroita ja papereita, ajatuksista puhumattakaan.

17. Rakastuitko?    
Kymmenen vuoden odotuksen jälkeen rakastuin.

18. Vihaatko nyt jotakuta, jota et vihannut vielä viime vuonna?
En suostu edelleenkään vihailemaan, mutta kyllä häikäilemättömyydet ja lupausten pettämiset madaltavat mieltä. Onneksi vain hetkisiksi.

19. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Elämiseen ja itseni hemmotteluun.


20. Mistä olit oikein oikein innoissasi?
Kainuun kyläkirjoittajista. Defendersien harjoituksista. Tuuliniemen arjesta.

21. Mikä laulu tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2016?
Happy together.

22. Mikä oli suosikkitv-ohjelmasi?
How I met your mother. Noin viikon uutiset.

24. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Paperi T: Post Alfa. Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungissa.

25. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
TommiLäntisen huikea keikka Tanelissa. Shostakovitshin jousikvartetot. Narinkka. Steve'n seagulls. AamuMozart-riippuvuus. .

26. Mikä oli suosikkileffasi?
Elegy. Stockholm Östra. Florence Foster Jenkins. Mandariinit.

27. Kenestä julkkiksesta haaveilit?
En tainnut kenestäkään.

28. Mikä poliittinen asia herätti mielenkiintoasi?
Suomen hallituspolitiikka. Halusin eli en.

29. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
Aamulla söin vangin tarjoamaa kääretorttua vankilassa. Illalla ystävän kanssa sirpaleissa. 58.

30. Kuinka kuvailisit pukeutumiskonseptiasi vuonna 2015?
Kokeiluja sävysävystä poikkeamisiksi sekä huolimattomasti pukeutuneena uloslähtemisistä. Sinisen invaasio. Korkeammat korotkin taas käy.

31. Joitko paljon alkoholia vuoden aikana?
Loppuvuotta kohden yhä vähemmän. Mutta olin alkusyksystä kertaalleen niin tolkuttomassa huimetuksessa, etten muista loppuillasta mitään. Valitettavasti ja onneksi.

32. Kuinka paljon rahaa käytit vuoden aikana?
Ehkä vähän huolimattomasti, liikaa siis.

33. Mitä halusit ja sait?
Lentää, lentää Kreikkaan! Tavata Johanneksen, ja tapasin yllättäen Istanbulin lentokentällä. Käydä Hailuodossa. Laulaa bändiharkoissa. Mökkeillä.

34. Mitä halusit muttet saanut?
Velattomaksi halusin, en ole vieläkään.

35. Ketä ikävöit?
Lapsia.

36. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ystävät, jälleen kerran. PäiviPeen suggerot. Ihme.

37. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Satu Thessalonikin reissulla. Gareth Lubbe Kuhmon toimistolla.

38. Oliko vuosi 2016 hyvä vuosi?
Ystävän sanoin "tulen aina muistamaan vuoden 2016".

39. Mikä oli paras hetki?
Pitkittynyt tovi, kun tajusin olevani rakastettu nainen.

40. Mikä oli huonoin hetki?
Homeshow Kuhmossa.

41. Kohtelitko ketään huonosti vuoden aikana?
Luultavasti. Kun ei kohtele mitenkään, se ei ole kaunista.

42. Kohteliko kukaan sinua huonosti?
Kyllä. Kerran jopa syvästi loukkaannuin. Toisen kerran petyin pahasti. Puhumattakaan tyhjistä lupauksista työasioissa.

43. Mikä oli noloin hetkesi?
Kännipuhelu herkässä vaiheessa tärkeälle ihmiselle.

44. Mikä oli ylpein hetkesi?
Kuhmotalon lavalla apurahan saajien rivissä seisominen.

45. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi huomattavasti tyydyttävämmän?
Lasten leppeys.

46. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Pitää miettiä...

47. Muuta muistiinmerkittävää:
Max Raaben konsertti. Kuhmon vierailijat. Autolla-ajelu soten ja Ellun autolla. Markun viiskymppiset Kulosaaren kartanossa. Upeita näyttelyitä Helsingissä: Alice Neel, Niki Saint de Phalle. Sannan ja Sepin juhlat. Mallun kaa kulttuuria Kuopiossa. YLEPohjois-Suomen uutisjuttu 'Kirjoittamalla voi jopa rakastua itseensä' ja juttu Hyvä terveys -lehdessä. Eräs Iisalmen keikka, ja Vaasan.

48. Kerro arvokas elämän oppitunti, joka opit vuonna 2016?
Elämän aikatauluilla on syynsä. Ne ovat aina parhaat mahdolliset. Jos ei odota, saa. Jos odottaa liikaa, ei saa, ainakaan vielä.

49. Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2017, joka puuttui vuodesta 2016?
Tältä etäisyydeltä katsottuna, puuttuiko minulta mitään?!

50. Kuvaile yhdellä lauseella vuotesi 2016:
Uskomatonta mutta totta.

51. Mikä on suunnitelmasi vuodelle 2017?
Rakastaa ehdoitta. Tehdä riittämiin omimpia töitä. Kirjoittaa.

52. Muistutukseksi uuden vuoden varalle:
'Ei nyt' ei ole sama kuin 'ei koskaan'. Älä hätäile, älä huolestu, sillä kaikki on hyvin. Vähemmän on oikein hyvä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti