olen hukannut avaimen
avaimen, jolla voisi avata
avain on eksyksissä
piilossa itseltään
ja sydämeltäni
etsin sitä läheltä ja kaukaa
valovuosista, verkkokalvolta
sieltä minne silmä kantaa, sieltä mikä on liian lähellä
kuuntelen hiljaa ja hitaasti kaikki äänet
tunnustelen vastaantulevien kasvoja
kysyn heidän silmiltään
luovutan lukon käyttöoikeudet etukäteen
sille, joka takoo avaimen kotoisasti
minun lukkooni loksahtavaksi
eivätkä hukassa ole ainoastaan
avaimet vaan myös ovisilmät, saranat,
kynnykset ja kamanat
kaikki on
lukkojen läpi virtaavat oudot sanat
- en tunne kieltä, en äänensävyjä, en etymologiaa
avaimenreikä on ruosteessa,
yksinäisten kyyneleiden virta
odotuksen samea vesi,
on vuotanut vuosirenkaiden välit olemattomiin
ruoste ei enää parane
se lupaa kulkea mukana maailmani päätepisteeseen
raaputan ja raspaan,
mutta kiiltoa ei enää palauta mikään
se, mikä kiilsi ja kimmelsi, on ohi
kaiken päälle laskeutuu raskas pöly
enkä uskalla pyyhkäistä sitä pois,
ettei kaltevan pinnan noki ja naarmuisuus paljastaisi
sitä, minkä olen antanut hiertyä henkihieveriin
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti