Mielenkiintoinen tutkimusmatkan kohde. Olen olen. Olen ollut. Olen.
Mutta jos minut haluaa valloittaa ja sitten jättää vain lipun liehumaan huipulle, että käyty on... Se ei riitä selitykseksi, perusteeksi niille ihmisille, joita elämääni haluan. Tai jotka elämässäni haluan mukana kuljettaa.
Se ei riitä itsellenikään.
Kun kivikkoiseen rinteeseen syntyneellä tasanteella nyt huilailen ja katselen horisontin suuntaan, esitän itselleni kysymyksen, jota en ole odottanut kuulevani... Vuoren huipulle ylettäminen, sekö on minun matkani määrä? Elämäni tarkoitus? Kuinka lähellä huippua olen? Pääsenkö sinne koskaan?
Kuinka olen edes kuvitellut kykeneväni edes puoliväliin... Tämä rinne jatkuu äärettömiin...
Innostuksen huokoinen pesusieni on saavuttanut kyllästymispisteen... Uskonko korviani? Vielä viikko sitten en olisi uskonut...
Tuntuu kuin tämä istahtamisen hetki voisikin jatkua ikuisuuteen... Ajan venymisen metamorfoosi. Ettei aika jatkuisikaan tulevaan päin, vaan lopahtaisi tähän hetkeen... tämä hetki paisuisi ja pullistuisi pysähtyneisyyteensä... kestäisi sen minkä kestäisi, sitten puhkeaisi ja purskahtaisi ajattomuuteen eikä minua enää olisi...
Vai pettäisinkö vain omat huikentelevat odotukseni? Voisinko laskeutua alemmalle tasanteelle... ja kuinkakohan paljon alemmalle? Jos ahneudelleni tulisikin loppu? Jos palaisin murrosikäisen minun kokonaisvaltaiseen elonahdistukseen: minusta ei ikinä tule mitään...
Heureka! Miten loogista kaikki onkaan!!! Synnyin jokunen vuosi sitten tähän uuteen elämään, heittäydyin elämän kannettavaksi, rakkaudellisuuteen luottaen, olin luottavainen kuin vastasyntynyt. Hatarasti nousin horjahteleville jaloilleni ja totuin seisomaan yhä enemmän pystypäin. Vastikään luulin olevani jo maailmalle lähtöä vaille, mutta murrosikähän on vielä kesken. Olen noussut auktoriteettejäni vastaan, uhmaan heitä enkä enää kuuntele heidän neuvojaan - kuin välillä vähän salaa, itseltäni... Haluan päättää asioistani itse.
Päässäni vilistelevät rajattomat unelmat, vaikken usko niitä koskaan saavuttavani. Kuten murrosikäinen minäkin aikanaan ajatteli, vakavissaan. En tiedä mikä minusta tulee isona, menenkö naimisiin naapurin tutun pojan kanssa, saanko aikaiseksi "lapsia"... miten minun käy tässä elämässä???
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti