Nyt kun olen miettinyt asiaa nyt kolme minuuttia, uskoisin...
olevani vapaa virittymään miettiäkseni mitä sitten...
herkuttelemaan ajatuksilla toiveiden täyttymyksistä...
Elämäni on yhtä avoin kuin tuo ulkona hehkuva pakkastaivas...
ja mielikuvitus on käyttämistä varten...
minulla on varaa myös haihatella, haaveilla, kuvitella suuria ja kauniita, ja siihen mahtuvat myös ihmeet, pienet ja suuret...
Älä yllytä painamaan kaasua, sillä minulla on painava kaasujalka...
Sydän, intuitio ja kuulolla olo, ja hyväntahtoisuuden maailman valitseminen omaksi maailmakseni, siinä elämäni tärkeimmät työkalut...
Kuljen pitkin kaupunkia ja kuvaan mielessäni...
Haen kuvakulmaa minuun...
Kaipaan kaikkein eniten syliä ja läheisyyttä, mutta muukin mikä rakastamiseen ja rakastettuna olemiseen liittyy kelpaa kyllä...
Näytän monen muunkinlaiselta....
Olen mielenkiintoinen tutkimusmatkan kohde, mutta jos minut haluaa valloittaa ja sitten jättää vain lipun liehumaan huipulle, että käyty on, niin ei kiitos... (tämän sanon nimenomaan itselleni toim.huom.)
Laajalta kuulostava katse...
Joku sanoi, että olen kuvassa tuima. Ja niin olenkin. Sekin puoli minussa on, haluan muistuttaa siitä myös itseäni...
Kitkerä myöntää...
Tämä koti, jossa olen asunut nyt vuoden, ei ole kuitenkaan tuntunut koskaan kotikodilta...
Vilahtelee ukulelen soittoa...
Elämässä on parasta on se, että tuntuu....
Rakkaus on meissä itsessämme...
Hämärässä on turvallista ja lämpöisää olla...
Tähtitaivas on kuin tyyni meri...
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti